Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Etäopetus on kannustanut opettajia digiloikkaan – ”Jotkut oppilaat, jotka eivät ole olleet parhaimmillaan lähiopetuksessa, ovat ottaneetkin nyt suuria harppauksia oppimisessa”

Etäopetus jatkuu kouluissa ainakin toukokuun puoliväliin saakka. Jämsän perusopetuksessa etäopetus on lähtenyt Jämsänjoen yhtenäiskoulun rehtorin Tuija Huikurin ja Jämsänkosken yhtenäiskoulun rehtorin Antti Mannisen mukaan hyvin liikkeelle. – Nyt parin viikon aikana on tapahtunut valtava digiloikka. Sellaisetkin opettajat, jotka ovat ehkä aiemmin turvautuneet vielä perinteisempiin opetustapoihin, ovat lähteneet rohkeasti kokeilemaan digitalisaation mahdollistamia uusia työtapoja, Huikuri kertoo. Tieto etäopetuksen jatkumisesta on tuonut jäntevyyttä uusien toimintatapojen luomiseen. – Kun kyseessä oli muutaman viikon mittainen pätkä etäopetusta, ajattelimme, että yritämme toteuttaa etäopetuksen mahdollisimman tehokkaasti ja yksinkertaisesti. Emme voi enää jatkaa samalla ajatustavalla, koska opettajien täytyy pystyä arvioimaan oppilaiden menestymistä ennen lukuvuoden päättymistä, Huikuri summaa. Ma. opetusjohtaja Sini Käkönen muistuttaa, että perusopetuksessa lukuvuotta oli jo 75 prosenttia takana poikkeusolojen alkaessa, joten osaamista on pystytty arvioimaan jo ennen etäopetuksen alkua. –Kokeita pystyy järjestämään myös etäopetuksen aikana ja on jo järjestettykin. Opettajien käytössä on monipuolisia sähköisiä alustoja sekä etäopetukseen soveltuvia sovelluksia, Käkönen toteaa. Etäopetus on opettajan näköistä Mannisen mukaan etäopetus on jokaisella opettajalla erilaista. Toiset taitavat sähköiset alustat paremmin kuin toiset, ja jokaisella on oma tyyli opettaa. – Kaikki opettajat käyttävät vähintäänkin Wilmaa ja Peda.net -alustaa hyväkseen, mutta osa pitää jo videoyhteyden avulla tunteja oppilaille, Manninen kertoo. Jämsänjoen yhtenäiskoulun yläkoulun matematiikan ja tekstiilityön opettaja Anu Piispanen on ottanut sähköisistä alustoista ja netistä löytyvistä materiaaleista hyödyt irti. – Minulla on tässä juuri ysiluokan matematiikan tunti menossa. Olen oppilaiden tavoitettavissa Google Hangouts Meet -palvelussa. Piispanen kertoo etsineensä oppilaille valmiiksi opetusvideot opiskeltavaan aiheeseen ja laatinut videoiden tueksi opettajan muistiinpanot. Googlen palvelun avulla oppilaat voivat kysyä opettajalta apua tehtäviä tehdessään. – Oppilaiden ei ole pakko näyttää kuvaansa videoyhteydellä, mutta minä näyn heille. Olen aina lukujärjestyksen mukaisesti tietyn luokan käytettävissä, aivan kuten lähiopetuksessakin, Piispanen kertoo. Oppilaat lähettävät Piispaselle kuvat tehdyistä tehtävistä ja saavat niistä sitten palautteen. – Nyt etäopetus toimii paremmin, kun yhteydet toimivat. Etäopetus työllistää kuitenkin opettajaa enemmän kuin lähiopetus. Oppimisessa oppilaan oma motivaatio korostuu. Lue myös : Hallituksen perjantainen linjaus ei juuri näkynyt lähiopetuksessa olevien oppilaiden määrässä Jämsässä – ”Kaikkien täytyy nyt vain yrittää sopeutua” Osa oppilaista saa motivaatiota uusista työtavoista Rehtorit toteavat, että joillekin oppilaille etäopiskelu sopii paremmin kuin toisille. – Eräs opettaja on ottanut käyttöön pelillisiä alustoja. Jotkut oppilaat, jotka eivät ole olleet parhaimmillaan lähiopetuksessa, ovat ottaneetkin nyt suuria harppauksia oppimisessa, Huikuri kertoo. – Jokaisesta ikäryhmästä löytyy tunnollisia oppilaita ja niitä, jotka ehkä mieluummin leikkisivät tai pelaisivat pleikkaria, Manninen toteaa. Huikurin mukaa etenkin yläkoulussa etenemistahti saattoi olla alkuun turhan kiivas. Hän muistuttaa, että lapset ovat perusopetuksen piirissä yhdeksän vuotta, eikä kolmen kuukauden ”tehottomampi” jakso määritä lapsen oppimista isossa kuvassa. – Nyt meidän pitää laskea vähän rimaa, Huikuri toteaa. Etäopetus haastaa opettajien kekseliäisyyttä, sillä esimerkiksi teknisen työn tunteja varten oppilaille ei voida tilata lautakuormaa kotipihaan linnunpönttöjen nikkarointia varten. – Kotitaloustunnilla opettaja ei voi vaatia, että nyt leivotaan kääretorttu kotoa löytyvistä aineista. Opettajat valikoivat sisällöt, joita oppilaat voivat myös kotona tehdä. Kotitaloustunnilla oppilaat ovat muun muassa tehneet kotitöitä ja hintavertailua, Huikuri kertoo. Lukiolaiset heräävät jatkossa tunneille lukujärjestyksen mukaan Myös Jämsän lukiossa etäopetus on lähtenyt hyvin liikkeelle. Lukiolaisilla alkaa ensi viikolla lukuvuoden viides jakso. Samalla käyttöön otetaan lukujärjestyksen mukaiset livetunnit, joissa on läsnäolopakko. Tunnit koostuvat opetustuokiosta ja siihen liittyvistä tehtävistä. – Opettajilla on jo kalusto kunnossa livetunteja varten ja opiskelijoiden valmiuksia parannetaan. Meiltä saa koululta läppärin tarvittaessa lainaan, Jämsän lukion rehtori Juha Damskägg toteaa. Opiskelijat ovat antaneet palautetta opettajille, että tehtäviä on annettu kohtuuttoman paljon verrattuna lähiopetuksen työkuormaan. – Alussa saattoi käydä niin, että työmäärä oli turhan suuri ja etenkin tunnolliset opiskelijat kuormittuivat liikaa sen vuoksi. Nyt, kun livetunnit käynnistyvät, muistuttaa opiskelu enemmän lähiopetusta, Damskägg kertoo. Edit 2.4. klo 8.06: Korjattu lukiolaisista käytetty termi oppilaista opiskelijoiksi.