Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Villapaita syntyy viikossa – Melkein jokaisessa kotimaisessa käsityölehdessä esitellään jotain Sanna Salinmäen kutimista syntynyttä

Harmaan sohvan reunassa on lankakeriä ja aloiteltuja neuleita. Niistä valmistuu lähipäivinä kirjavat villasukat ja vauvan neulehaalari. Jämsäläinen Sanna Salinmäki on intohimoinen neuloja, joka on luonut harrastuksesta itselleen toisen ammatin. Päivisin hän tekee assistentin töitä, mutta ennen työpäivän alkua ja erityisesti iltaisin ja vapaapäivisin puikot viuhuvat vauhdilla hänen taitavissa käsissään. – Aika harvoin on tilanne, ettei minulla olisi mitään työn alla. Perusvillapaidan neulon viikossa. Kotimaiset lankavalmistajat, -maahantuojat ja tekstiiliteollisuus työllistävät Salinmäen neulontataitoja tilaamalla häneltä erilaisia neulemalleja. Kun langat ja ohjeet tulevat postissa kotiin, on hänellä viikko tai pari aikaa lähettää valmiit työt ja korjatut neuleohjeet takaisin. Tämän jälkeen voi mennä muutama kuukausi ja malli houkuttelevine kuvineen esitellään Suuri Käsityö -lehdessä tai Novita -lehdessä. Kaikki työt eivät päädy lehtiin, vaan niitä saatetaan esitellä myös alan messuilla, verkkosivuilla ja osa päätyy aikanaan käsityökirjoihin. Salinmäki itse ei edes muista mitä kaikkea hän on tilauksesta neulonut. –  Käsityölehteä selatessani saatan miettiä, että tuo näyttää tutulta, mutta en ole varma onko kyseessä minun tekemäni neule. Yritän ottaa kaikista töistä jonkun kuvan itselleni talteen, mutta toisinaan se jää tekemättä. Toimistotyöpäivän jälkeen Salinmäki saattaa istua illan sohvalla kudin kädessä. Perusneuleet syntyvät niin automaattisesti, että samalla voi katsoa televisiota, kuunnella äänikirjoja tai lukea tyynylle aseteltua kirjaa. Mahdollisen virheen hän tuntee sormenpäissään, silmiä siihen ei tarvita. Vain vaikeisiin kirjoneuleisiin hän keskittyy ohjetta tarkkaan seuraten. Vaikka Salinmäki neuloo päivästä ja viikosta toiseen pitkiä aikoja, ei touhu kyllästytä häntä. – En osaa olla neulomatta. Jos en tekisi tätä työkseni, neuloisin muuten vain. Työtä on niin paljon, ettei hän ehdi neuloa vaatteita omaan käyttöön. Itselle aloitetut villapaidat ja -sukat jäävät nopeasti kauneimpien keskeneräisten pinoon. Lähipiirinkään on turha odottaa lahjapaketeista uusia villasukkia. – Olen huono sanomaan ei. Usein lupaan tehdä tilauksia ja vasta myöhemmin alan miettiä millä ajalla ehdin toteuttaa ne. Sen takia usein stressaan saanko tilaustuotteet ajoissa valmiiksi. Lomat ja vapaapäivät ovat jämsäläisneulojan mielestä paras ajankohta käsitöiden tekemiseen. – Jaksan neuloa vaikka koko päivän. Monet sanovat, että neuloessa hartiat jumittaa ja kädet kipeytyvät. Minulla näin ei käy, osaan neuloa rennosti. Toistakymmentä vuotta toiminimen kautta neuleitaan myynyt Salinmäki vinkkaa, että neulominenkin on välineurheilua. Halvimpien markettipuikkojen ostamista hän ei suosittele. – Hyvillä puikoilla on mukava tehdä ja välineet vaikuttavat myös lopputulokseen. Itse neulon neliskanttisilla puikoilla ja sukat teen pyöröpuikoilla, mutta nämä ovat makuasioita. Myöskään edullisinta mahdollista lankaa ei hänen mielestään kannata ostaa, sillä laadukkaalla langalla lopputulos on siistimpi. – Olen sitä mieltä, ettei lankoja voi koskaan olla liikaa. Minulla on paljon lankoja varastossa, mutta silti ostelen uusia, vaikka omiin töihin ei juurikaan ole aikaa. Salinmäen kutomia neuleita löytyy hänen blogistaan Neuleunelmia .