Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Voimakolmikko on kannatellut Oinaalan mäkiä – ”Keittiön pöydässä vedin lakkaa suksien pohjaan ennen kisoja, ja katku oli kamala”, Juhani Vilkkilä muistelee

Samalla kun onniteltavana oli seuran tuorein nuorten SM-kultamitalisti Sofia Mattila , luovutettiin Suomen Hiihtoliiton myöntämät kultaiset ansiomerkit Oinaalan mäkimontun kantavana voimana toimineelle kolmikolle, Juhani Vilkkilälle , Tauno Mattilalle ja Tapani Mattilalle . – Ilman heitä emme olisi nyt tässä, eikä näitä mäkiä olisi, Jokilaakson mäkiseuran nykyinen puheenjohtaja, Tapani Mattilan poika Markku Mattila toteaa ykskantaan. Kaikki kolme Oinaalan mäkien voimahahmoa kilpailivat mäkihypyssä kansallisella tasolla aina vuoteen 1979 saakka. Vilkkilä muistelee aloittaneensa hyppäämisen vuonna 1952 pikkukouluksi sanotun Korven koulun vieressä olleessa 20 metrin mäessä, jonne hän livahti hyppäämään välitunneilla. – Se oli hurjaa touhua, kun hypättiin hiihtosuksilla ja latuset olivat jäässä. Vanha mies ei olisi antanut minun hypätä, joten mäelle oli tultava salaa. Kaksoisveljekset Tauno ja Tapani Mattila olivat Vilkkilää muutaman vuoden nuorempia, ja aloittivat hyppäämisen suoraan Oinaalan mäessä. Oinaalan lisäksi kolmikko harjoitteli Kaipolassa, jonne ensimmäinen pieni mäki oli valmistunut 1950-luvulla. – Kaipolassa oli hissi, josta pääsi suoraan mäkeen, ja siellä tuli hypättyä joskus jopa 60 hyppyä päivässä, Tapani Mattila muistelee. Kolmikko kilpaili pääosin piirinmestaruustasolla. Yhdessä he tekivät kymmeniä unohtumattomia reissuja mäkikilpailuihin ympäri Suomen. Mäkisukset saatiin käyttöön jo 1950-luvun lopussa, mutta muuten varusteet olivat aivan toista luokkaa kuin nykyään. – Keittiön pöydässä vedin lakkaa suksien pohjaan ennen kisoja, ja katku oli kamala. Toiset käyttivät silloin kynsilakkaa, Vilkkilä muistelee. Tapani Mattila muistaa katselleen sydän syrjällään kotitalonsa ikkunasta, kun Oinaalan viimeinen puinen, jo huonoon kuntoon päässyt hyppyrimäki purettiin vuonna 1966. Niin kuin kaikki Jämsänkosken liikuntapaikat, myös mäkimonttu oli rakentunut patruuna Juuso Waldenin suojeluksessa, mutta ajat olivat tuolloin muuttumassa. – Oinaalaan piti tulla uusi vauhtimäki puretun tilalle, mutta kun Juuso jäi pois, Jämsänkoskelle tulossa olleet mäkielementit menivätkin Kouvolaan, Mattila muistelee. ”Jämsänkoskelle oma vauhtilinko” Oinaalassa päästiin hyppäämään seuraavana kerran vasta vuonna 1979. Tuolloin veikkausvaroista tuettavien kohteiden kärjessä oli hyppyrimäen rakentaminen Jämsänkoskelle. Viihdetaiteilija ja keksijänero Spede Pasanen oli edellisenä vuonna tehnyt läpimurron keksimällään vauhtilingolla, jonka oli tarkoitus korvata kalliit vauhtimäet. – Jämsänkosken oma poika Jukka Virtanen tunsi Speden, ja kuiskutti tämän korvaan, että Jämsänkoskelle pitää saada linko. Niin se saatiin, ja sen kyljessä veikkausvaroilla saatiin myös urheilukenttään ja uimahalliin rahaa, Tapani Mattila muistelee. Spedelingosta tuli Oinaalan väelle korvaamaton laite, jota ilman mäkiä ei ehkä enää olisi olemassa. Linko oli käytössä 10 vuotta, kun muualla vastaavat laitteet purettiin jo muutaman vuoden käytön jälkeen. – Juniorimäärä oli silloin huipussaan. Lingosta kävivät hyppäämässä ihan aikuiset miehetkin, osa jopa salaa, Juhani Vilkkilä kertoo. Lingon tullessa Oinaalaan Mattilan veljekset ja Juhani Vilkkilä lopettivat uransa. Mäkihyppyä he eivät kuitenkaan jättäneet. Yli 40 vuoden he ovat valmentaneet seuran junioreita, ensin Jämsänkosken Ilveksen ja Jyryn väreissä. – Kun kahden eri seuran vetäminen kävi rankaksi, perustimme yhdessä Jokilaakson Mäkiseuran, jonka oli tarkoitus kerätä kaikki Jokilaakson mäkihyppääjät ja yhdistetyn harrastajat yhteen. Kaipolan Vire ei kuitenkaan lähtenyt heti mukaan, sillä heillä oli silloin vielä oma mäki Pitkävuoressa, Vilkkilä kertoo. Sofia hyppää mäkeä jo kolmannessa polvessa Mäkihyppy ei ole koskaan ollut suosituimpien lajien joukossa, eikä Mattilan veljesten ja Vilkkilän valmennettavien määrää lasketa ihan sadoissa, mutta kymmenissä kuitenkin. Seuran kasvatteihin kuuluvat muun muassa nuorten yhdistetyn MM-mitalisti Mikko Hulkko , Tero Seppälä ja Markku Suomalainen . Nyt kohti kansallista huippua on tietään raivaamassa Tapani Mattilan pojantytär Sofia Mattila, 14, mäkihyppääjä jo kolmannessa polvessa. Markku Mattila muistuttaa, että mäkihypystä kiinnostuneet juniorit voivat tulla tutustumaan lajiin Oinaalaan milloin vain. Viikkoharjoitukset pidetään maanantai- ja keskiviikkoiltoina. Mäellä on valmiina varusteita, erityisiä aloitustaitoja ei tarvita, eikä laji maksa aloittavalle mitään. – Keskiviikkona 10. kesäkuuta järjestämme tutustumispäivän, johon on ovat tervetulleita kokeilemaan kaikki lajista kiinnostuneet 5–6-vuotiaasta ylöspäin. Isoin mäki kierrätystavarasta Oinaalan tehokolmikon ansiota on myös se, että lingosta luopumisen jälkeen Oinaalan saatiin rakennettua nykyiset mäet talkoovoimin. Mäistä suurin, K45-mäki, rakennettiin kekseliäästi kierrätystavarasta, esimerkiksi vauhtimäkeä kannattelevat tolpat ovat entisiä Imatran voiman suurjännitelinjan tolppia. Vastaavaa rakennetta ei ole käytetty missään muualla. – Monessa paikassa piti kiertää silloin hattu kourassa, eikä se ollut aina niin mukavaa hommaa, Juhani Vilkkilä kuvailee. 1980-luvun alussa Oinaalan pienempään K25-mäkeen valmistui Keski-Suomen ensimmäinen muovitus. Mäessä oli myös ensimmäinen nykyaikainen nappulalatu ylämäessä. – Spedeltä saaduissa ensimmäisissä muoveissa ei ollut ultraviolettisuojaa ja ne hajosivat päreiksi, mutta haimme paremmat muovit Kirkkalasta. Nykyään Oinaalassa on neljä mäkeä: K45, yhteisen alastulorinteen jakavat K22 ja K15 sekä pienimpien mäkijunnujen harjoittelumäki K5. Ympärivuotisen harjoittelun mahdollistavat muovit saatiin kaikkiin mäkiin vuonna 2010. – Kaupungin miehet kaivoivat silloin hitusen liikaa, ja ensimmäisenä keväänä muovituksen jälkeen vieressä oleva Oinaslammi siirtyi mäkimonttuun. Alastuloa oli nostettava seuraavana keväänä muualta tuodulla tiepohjalla, että tulviminen saatiin kuriin. Silloin kun aloitimme, täällä ui keväisin sammakoita, Vilkkilä muistelee. K45-mäen profiili on niin onnistunut, että Vilkkilä kehaisee sen olevan edelleen yksi Suomen nykyaikaisimpia mäkiä. Puitteet ovat siis kunnossa, mutta jos joulupukille tai kaupunginviskaaleille saisi esittää yhden toiveen, Juhani Vilkkilällä olisi se valmiina. – Lumitykki, tai sitten ei pakkasia ollenkaan. Viime talvena hyppäämään pystyi vain viikon ajan. Kulta- ja hopeamitalistit valmennusrinkeihin Tammikuussa SM-kultaa Lahdessa alle 16-vuotiaiden naisten sarjassa hypännyt Sofia Mattila on valittu mukaan mäkihypyn Hopeasompa-ryhmään. Yläkouluikäisten valmennusryhmä toimii nyt toista vuotta mäkihypyn maajoukkuevalmennusringin alaisuudessa, ja Mattila on ensimmäinen ryhmään päässyt nainen. – Hopeasompa-ryhmän keskeisimpiä tehtäviä ovat muun muassa valmennuksen tehostaminen, urheilijaksi kasvun tukeminen sekä ohjaus menestyksekkääseen opiskelun ja urheilun yhdistäminen leirien yhteydessä, sanoo nuorten maajoukkueen valmentaja Kimmo Yliriesto . Tiiviimpi harjoitusyhteistyö Hopeasompa-ryhmän kanssa toteutetaan leireillä Lahdessa ja Nastolassa. Mattilan viime talvi oli menestyksekäs. SM-kullan lisäksi hän otti hopeaa mäkihypyn kansallisessa junioricupissa alle 16-vuotiaiden tyttöjen sarjassa. Yhdistetyn kansallisessa junioricupissa tuli kultamitali alle 14-vuotiaiden tyttöjen sarjassa. Samassa yhdistetyn T14-sarjassa hopeaa ottanut Julia Äikiä valittiin puolestaan olympialaisiin vuonna 2026 tähtäävään nuorten naisten yhdistetyn maajoukkuevalmennusryhmään. Ryhmät perustettiin tänä vuonna ensimmäisen kerran, sillä naisten yhdistetystä on tulossa olympialaji. Äikiä kilpaili viime kauden Jokilaakson Mäkiseuran väreissä, mutta edustaa tulevalla kaudella Jyväskylän hiihtoseuraa. Lajin kokeilupäivä 10. kesäkuuta kello 17.30 alkaen. Uudet harrastajat ovat tervetulleita mukaan joka maanantai ja keskiviikko. Omia välineitä ei tarvita.