Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Kaupallinen yhteistyö

Uusi Mäntykallion koulu valmistumassa, perjantaina vietettiin harjannostajaisia

Jämsänkoskella vietettiin perjantaina uuden Mäntykallion yhtenäiskoulun harjannostajaisia. Koulun rakennusprojekti on loppusuoralla, joskin työt ovat muutaman viikon aikataulua jäljessä. Tällä hetkellä koululla asennetaan lattiamattoja, tehdään maalauksia ja asennetaan kalusteita. Työmaalla on viime aikoina paiskinut töitä noin 40 työntekijää. Jämsän kaupungin Vt. kiinteistöpäällikkö Mika Maahin mukaan rakennuksen luovutus on kesäkuun lopussa, joten elokuussa koululaiset pääsevät aloittamaan opiskelut uudessa opinahjossa. – Kesän aikana ehditään toteuttaa koulun kivipiha. Kauempana sijaitsevan lähiliikuntapaikan toteutuksesta osa tehdään kesän ja syksyn aikana, loput vuoden kuluttua. Rakennusyhtiö SRV:n kanssa tehty urakkasopimus koulun rakentamisesta on 9,2 miljoonaa euroa. – Jonkin verran lisätöitä on vielä tulossa, Maahi kertoo. Jämsän Seutu esittelee ensi viikolla uuden koulun sisätiloja.