Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Lisää väriä elämään

Joitakin vuosia sitten jämsäläisessä vaatekauppa Vehkalassa puistelin päätäni, kun myyjä ajatteli ääneen, että punainen väri sopii minulle. Kaiken maailman tyylitajuttomia ihmisiä tännekin otetaan töihin, ajattelin itse. En sanonut sitä ääneen, vaan otin paidan näön vuoksi sovituskoppiin. Ja sehän oli rakkautta ensi sovituksella. Punaista on pidetty tyttöjen ja sinistä poikien värinä. Kuten yleensä, totuus on mutkikkaampi. Ennen muinoin oli juuri päinvastoin. Punainen kuului esimerkiksi sotilaille. Onhan se veren, sydämen ja tulen väri. Sittemmin tajuttiin, että se tekee liian helpoksi maalitauluksi. Vasta toisen maailmansodan jälkeen väreillä alettiin kikkailla enemmän. Olihan joulupukkikin ”harmaahapsu” ennen kuin Coca Cola värväsi ja värjäsi hänet. En pitänyt aiemmin keltaisestakaan. Aurinkokaan ei ole minun juttuni. Tavallista huonompana keväänä huomasin katselevani puutarhassani nimenomaan keltaisia kevätkukkijoita ja saavani niistä lämpöä, lohdutusta ja voimaa. Nyt jo vähän pelkään ihastuvani pinkkiin. Muutoin olen sitä mieltä, että elämässä on niin paljon harmautta, ettei sitä tarvitse enää itse lisätä. Mustan, valkoisen ja harmaan yhdistelmä sisustuksessa ei tuo minulle harmoniaa vaan lähinnä kliinisen vaikutelman. Tekee mieleni kysyä, että asuuko täällä kukaan, ja jos asuu, elääkö ja hengittääkö, vai pelkääkö muuten vain? Liiallinen väri tekee levottomaksi, mutta värien kirjo saa hymyilemään. Minulle sitä edustaa räsymatto. Saimme puolisoni mummon 70-luvulla mittatilaustyönä tekemän maton, jossa psykedeelisen kuvion tekevät räikeä vihreä ja keltainen. Keittiön lattialla se näytti siltä kuin siitä saisi parhaimmillaankin migreenin ja pahimmillaan epilepsian. Sijoitimme sen parempaan paikkaan parisänkymme päätyyn. Herätys on taattu. Äitini varastoista vonkasin melkein viiden metrin pätkän käyttämätöntä räsymattoa. Hän kertoi leikanneensa kuteet päivätyönsä ohella lapsia vahtiessa (Rikos on vanhentunut). Matossa on kaikki maailman värit, ja sen voi nähdä joko riemunkirjavana ilosanomana tai vain ylenpalttisena oksennuksena. Muistoja siinä on monenlaisia. Äitini kertoi matosta löytyvän myös minun ja veljieni käyttämiä pitkiä alushousuja. Ja kyllähän sieltä niitä nostalgisia sinisen sävyjä löytyykin. Sininen kun on ainoa oikea kalsarien väri. "Liiallinen väri tekee levottomaksi, mutta värien kirjo saa hymyilemään."