Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Hyvä, että riskit pohjavesialueella selvitetään

Haaralankankaalla sijaitsevalta vanhalta kaatopaikka-alueelta on otettu alkuviikon ajan maa- ja pohjavesinäytteitä. Niiden avulla selvitetään, millaisen ympäristöriskin kaatopaikka saattaa pohjavesialueelle aiheuttaa, vai aiheuttaako se varsinaista riskiä laisinkaan. Se, että vanhalta kaatopaikka-alueelta löytyy kaivettaessa jätteitä, ei ole kenellekään yllätys. Se sen sijaan on ollut yllätys, että oletetusta kaatopaikan penkasta ei löytynyt mitään, eli arveltu sijainti ei ihan pitänyt paikkaansa. Paikoittain jätekerros on todella pinnassa, vain noin viiden senttimetrin syvyydessä. Ja paikoittain jätekerros on todella lähellä pohjavettä, vain muutamien kymmenien senttien päässä. Pohjavesi tuli koekuopassa vastaan noin neljän metrin syvyydessä. Pohjavesialue on vesihuollon omavaraisuuden kannalta äärimmäisen tärkeää aluetta. Niinpä kaikki mahdolliset riskit kannattaa kartoittaa. Nykypäivänä moista kaatopaikkaa ei kyseiselle alueelle saisi perustaa, mutta ajat ovatkin muuttuneet. Kun kaatopaikka oli käytössä, sen sijainti Haaralankankaalla oli hyvä. Siellä se oli piilossa katseilta ja helpossa maastossa. Kaatopaikka oli toiminnassa useita vuosikymmeniä, vuoteen 1965 saakka. Siitä, aiheutuuko kaatopaikasta riskiä pohjavesialueelle, saadaan tietoa syyskuun loppuun mennessä, kun selvitys valmistuu. Selvityksen perusteella päätetään, mihin toimenpiteisiin ryhdytään maaperän kunnostamiseksi, jos tarvetta ilmenee.