Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Traumoja aiheuttanut nokkahuilu

Vaikka mietteet ovat viime päivinä pyörineet väkisinkin ties missä ydinaseilla uhoamisissa ja pakkopalautuksissa, onneksi arkeen kuuluu positiivisiakin asioita. Yksi itselleni tärkeä elementti maailman sekavuuden keskellä on musiikki. Jämsäläisille tarjoutuu ensi viikonloppuna useampikin tilaisuus käydä katsomassa, mitä paikalliset tai paikkakunnalta lähtöisin olevat muusikot ovat keksineet keikoilleen. Ehdotan nyt, että muusikot ymmärtäisivät esittää traumat rikki repivän nokkahuilusoolon joko Jämsän Äijän aukiolla tai Ilveslinnassa. Kuulun ikäluokkaan, joka yritettiin vieroittaa musiikista jo ala-asteella. Oppilaille iskettiin nokkahuilu kouraan ja sitten soitettiin. Sitä pilliä soitettiin ja soitettiin yläasteellakin, ja vielä lukiossakin. Soitettiin yhdessä ja pahimmillaan soitettiin yksin, muun luokan kuunnellessa hiljaa sitä hätäistä hönkimistä. Yläasteelta on syöpynyt mieleeni yksi kammottava pillinsoittokoe, muistan vuosikymmeniä myöhemminkin tarkkaan soittopaikan, ja ennen kaikkea sen hetken epätoivoisen tunnelman. Osaan kaikkien näiden vuosien jälkeen soittaa nokkahuilua yhtä sujuvasti kuin puhua ruotsia. Aika hiljaista on. Ruotsia ymmärrän puhuttuna, nokkahuilunsoittoa en ymmärrä millään tasolla. Toinen varmasti monille traumoja aiheuttanut musikaalisuuden arvioimisen tapa olivat laulukokeet. Vuorotellen alakouluikäiset tytöt ja pojat marssivat kauhuissaan opettajan viereen luokan eteen korokkeelle. Muistan vetäneeni Lähtekäämmemaailmallereppuselkäänkeppikouraanmatkaanvain -alkavan kappaleen sellaisella nopeudella, että sain siitä palautetta esityksen jälkeen. Laulu oli nopeammin ohi kuin Terveiden Käsien keskivertomittainen rykäisy. Tuskin edes hengitin laulun aikana. Palautteelle aivan sama, kunhan tilanne oli ohi. Hetki syöpyi kuitenkin ikuisesti mieleen ahdistavuutensa vuoksi. En tiedä, miten nykyisin kouluissa toteutetaan musiikin opetus, mutta toivottavasti on päästy kauas 1980- ja 90-lukujen piinaavista tuokioista. Minua ei saatu kovasta yrityksestä huolimatta vihaamaan musiikkia. Nokkahuilua kylläkin. Silentiumin ja Laviranta Rock Bandin soittajissa on varmasti mukana nokkahuilun traumatisoimia yksilöitä. Vielä olisi aikaa kaivaa pilli jostain komeron nurkasta esiin. Tajunnanräjäyttävän soolon avulla voisi käsitellä samalla henkilökohtaisen nokkahuilusuhteensa lopullisesti. Lavirannan porukka on mainostanut keikalleen tulevaa pyrotekniikkaa. Bändillä olisi nyt mahdollisuus päästä historiankirjoihin ensimmäisellä pyroilla tehostetulla nokkahuilusoololla. Jämsä maailmankartalle!