Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Unelmat toteutuvat työllä

Havahduin tässä päivänä eräänä, että nyt syksyllä tulee täyteen 30 vuotta, kun aloitin hankkia voita leivän päälle kirjoittamalla. Hätkähdin myös sitä, että olen hankkinut voita leivän päälle kirjoittamalla jo puolet elämästäni. Niin, nopeaahan se on ajan kulu, ja nyt tajuaa sen, mitä parikymppisenä ”maailmanvalloittajana” ei voinut kuvitellakaan: ihmiselo on lyhyt pyrähdys. Kirjoittajan työni aloitin aikanaan kaupunkilehti Vekkarissa käytännössä pystymetsästä vailla minkään sortin toimittajan koulutusta. Jälkikäteen ajatellen temppu oli hullunrohkea, kaiketi kyseessä oli vimma kirjoittaa. Tietenkin pitäisi tässä yhteydessä mainostaa, että aloin toteuttaa unelmaani; no ehkä se näin olikin. Viisi vuotta sitten tein vielä toisen hullun harppauksen, ja ryhdyin vakihommista teatterin ja kirjoittamisen sekatyömieheksi, ja sillä tiellä kaiketi taivallan niin kauan kuin virtaa riittää. Onnellinen olen siitä, että vaikka monessa jutussa ujo ja arka olen ollut ja olen edelleenkin, niin noita hulluja harppauksia on tullut tehtyä. Mutta jos joku kaksikymppinen tai keski-ikäinen elämänsä arkipäiväisyyteen turhautunut ajattelee, että elämän suuret harppaukset, nämä unelmien toteuttamiset, tapahtuvat vain sormea napsauttamalla, niin hän erehtyy täysin. Mitään ei voi saavuttaa ilman kovaa työtä (ja todennäköistä elintason laskua). Muistan esimerkiksi kun aikanani opiskelin illat pitkät kaupunkien ja myös valtion talousarvioita kannesta kanteen, etteivät herrat veisi toimittajaa kuin tunnettua pässiä, luovaa kirjoittamista opiskelin sittemmin avoimessa yliopistossa ja kursseilla, ja lukemattomia teatteriesityksiä olen käynyt elämäni aikana katsomassa saadakseni vaikutteita ja oppia ynnä muuta ynnä muuta. Kesällä turisin muutaman sanan täkäläisen, aikanaan lähes pystymetsästä ammattinäyttelijäksi heittäytyneen Jari Sintti Silventoisen kanssa. Olin käynyt katsomassa hänen suoritustaan Teatteri Eurooppaneljän näytelmässä, ja kehaisin, että olet sinä hyvä näyttelijä. Sintti kiitti ja vastasi, että on sen eteen kuule tullut tehtyä hemmetisti työtä. Vastasin, että juuripa niin. Työtä, työtä ja taas työtä, mitään oikotietä ei ole onneen edelleenkään. Muuten onni onnen ja miksei unelmienkin tavoittelemisessa tässä iässä on, että haaveet ”maailmanvalloituksesta” ovat karisseet. Riittää kun saa tehdä sitä, mistä pitää.