Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Piikille vaikka pakolla

Kovin kauan ei ole siitä, kun Suomessa kamppailtiin nyt jo historiaan jääneitä tauteja vastaan. Ihmiset ovat unohtaneet, että rokotukset ovat lääketieteen suurimpia saavutuksia, joiden avulla esimerkiksi isorokko on saatu kokonaan hävitettyä maailmasta. Vaan eipä taida ihminen oppia edes historiasta. Tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa vastaan suojaavan MPR-rokotteen kattavuus on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan Suomessa heikentynyt. Vuonna 2014 syntyneistä lapsista noin 95 prosenttia on saanut rokotteen. Tästä huolimatta jopa 61 terveyskeskuksen alueella rokotekattavuus jää alle 95 prosentin. Kriittisen rajan alla on muun muassa Tampere, jossa kattavuus on 91 prosenttia. Jämsässä ja Kuhmoisissa vuonna 2014 syntyneistä lapsista 97 prosenttia on saanut MPR-rokotteen. Tilanne on tällä seudulla siis varsin hyvä. Päätös rokottamatta jättämisestä lienee helppo tehdä, koska moni sairaus on saatu rokottamalla hävitettyä Suomesta. Tartunnan vaara on kuitenkin olemassa Suomen ulkopuolella. Kesällä Suomessa jyllännyt tuhkarokkoepidemia sai alkunsa Italiasta, joten vaara ei vaani kovin kaukana rajan tuolla puolen. Jos sairastumisen voi välttää tai riskiä vähentää, miksi jättää rokote ottamatta? Pahimmillaan rokotekriitikot vaarantavat paitsi omat lapsensa, myös muut ihmiset. Jokaisella rokotuksella on mahdolliset haittavaikutuksensa, ja niistä on syytä puhua. Rokotusten turvallisuudesta on alettu keskustella suorastaan kiihkomielisesti sikainfluenssaan kehitetyn Pandemrix-rokotteen piikittämisen jälkeen, kun lapsia sairastui narkolepsiaan. Science Translational Medicine -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan itse rokote ei aiheuttanut narkolepsiaa, vaan sikainfluenssaviruksen ydinproteiini. Geneettisesti alttiissa henkilöissä narkolepsian voi laukaista joko virus tai sen vastainen rokote. Tutkimuksista huolimatta väärä tieto jäi elämään. Kriittisyys on toisaalta tätä päivää. Lääketiede on helppo sivuuttaa huuhaalla ja väärillä totuuksilla. Rokottaminen ei ole kuitenkaan mielipidekysymys, sillä kyse on kansanterveydestä. Piikille pitäisi viedä kaikki vaikka sakon uhalla tai sosiaalietuuksia leikkaamalla. Emme edes tiedä, minkälaisten sairauksien kanssa joutuisimme elämään, mikäli rokotuksia ei olisi. Tuskin kukaan nykyihmisistä edes haluaisi tietää.