Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Yhteys myrskynsilmään

Tätä kolumnia kirjoittaessani Irma pyyhkii Floridaa rajuin ottein. Satelliittikuva valtavasta hurrikaanista pyörii medioissa. Minä tuijotan kuvista sen mustaa silmää. Kaksitoista vuotta sitten tuijotin Meksikonlahdella riehuvan Katrinan silmää samanlaisesta satelliittikuvasta. Se suuntasi kulkunsa juuri sinne, missä minulla oli läheinen ihminen. Tuntui niin absurdilta tuijottaa myrskyä pieneltä tietokoneen ruudulta. Vein hiiren sen päälle ja yritin siirtää myrskynsilmää vähän kauemmaksi, uudestaan ja uudestaan. Ajattelimme, että ehkä siellä oli kaikki kuitenkin hyvin, jospa he olivatkin jossain turvallisesti evakossa. Jännittynyt odotus vaihtui kauhuksi, kun ensimmäiset uutiskuvat tulivat televisiosta ja paljastivat täyden tuhon, jonka Katrina oli jättänyt jälkeensä eteläisiin osavaltioihin. Yritin epätoivoisesti etsiä uutiskuvista tuttuja kasvoja, vilkutusta, että terveisiä kotiin. Äärimmäisen hitaasti kuluivat päivät odottaen ja yrittäen yhteyttä mykkään Mississippiin. Hiljaisuus oli kestämätöntä. Halusin lähteä paikan päälle etsimään. Halusin huutaa niin kovaa, että kuuluisi sinne asti. Mahdotonta. Ei voinut syödä, ei nukkua. Tuulenpuuska salpasi hengityksen. Yhtenä iltana puhelin vihdoin soi. Hän oli näännyksissä mutta turvassa, selviytynyt myrskynsilmässä. Kaikilla naapurustossa asiat eivät olleet niin hyvin. Ennen kuin rätisevä puhelu katkesi, ehdittiin vaihtaa ne kaikista oleellisimmat sanat. Hän myös teki selväksi, ettei halunnut lähteä mistään hinnasta takaisin Suomeen – myrskystä selviämisen piti tapahtua siellä loppuun asti. Oli vaikuttavaa seurata kuulumisten kautta seuraavan vuoden aikana, millä sinnikkyydellä elämää lähdettiin kokoamaan takaisin pystyyn. Ensimmäiseksi myrskyn mentyä ihmiset alkoivat auttaa toisiaan. He jakoivat ruokaa ja vettä toisilleen, raivasivat ja korjasivat. Puhuivat ja ottivat osaa. Lähtivät sittemmin takaisin töihin ja kouluihinsa, ja yrittivät jatkaa arkeaan niistä lähtökohdista, jotka Katrina oli uudelleen määritellyt. Tuhansia asukkaita oli edelleen kateissa, ja on edelleen. Luonnonvoimille en mahda mitään, eikä se asia muutu. Mietin kuitenkin nyt tuon painajaismaisen tapahtuman vierestä seuranneena niitä omia matalapaineitani. Voisinko yrittää ohjailla niitä vähemmän harmillisille reiteille? Ne ovat kuitenkin lopulta vain myrskyjä vesilasissa. ”Hän oli näännyksissä …mutta turvassa, selviytynyt myrskynsilmässä.”