Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kaksi SM-kultaa Jämsään endurosta – Eemil Pohjola ajoi itsensä ja johti joukkueensa korkeimmalle korokkeelle

Enduron kauden päätösosakilpailu ajettiin lauantaina Sysmässä. Jämsäläisille päivä oli voitokas, sillä Eemil Pohjola ajoi Suomen mestariksi ja samalla hän johti Jämsän Seudun moottorikerhon kolmihenkisen joukkueen SM-kultaan. Pohjolan lisäksi joukkueessa ajoivat Roni Kytönen ja Mika Barnes . E2-luokassa ajava Pohjola lähti viimeiseen osakilpailuun kahden pisteen takaa-ajoasemasta. Heti kilpailun alussa oli kuitenkin selvää, että tänään ei ole sarjajohtaja Antti Hellstenin päivä. –Ensimmäisen pätkän jälkeen tiesin, että voitan, jos ei mitään ihmeellistä tule eteen. Antilla alkoi niin huonosti, Pohjola kertoo. Suomienduro-tyyliseksi kuvailtu reitti sopi jämsäläiselle. Pohjolan mukaan kilpailussa ajettiin osittain kivikkoisia reittejä, mutta myös peltoa. –Sain ajaa aika rennosti, mutta silti vedin ihan täysiä, kun ajettiin myös joukkuemestaruudesta enkä tiennyt, miten muilla menee. Aivan ilman ohjelmaa jämsäläisen kilpailu ei kuitenkaan sujunut. Kolmannella pätkällä mies ajoi kerran puuta päin ja rikkoi valomaskinsa. Myös takajarrulevy meni yhdellä pätkällä solmuun ja jarrut hukkuivat. –Kaikki olivat itse aiheutettuja teknisiä vikoja. Pohjola oli kuitenkin koko päivän nopein kuski, ja miehen mukaan vauhti onkin palautunut samalle tasolle, millä se oli ennen loukkaantumista. –Sixillä alkoi jo kulkemaan ja pääsin hyvään vauhtiin, kolmannen henkilökohtaisen SM-kullan napannut jämsäläinen sanoo. Seuraavaksi Pohjola pakkaa pyöränsä autoon ja suuntaa kohti Saksaa ja enduron viimeistä MM-osakilpailua. –Koitetaan päästä junnuissa kärkeen. Samalla tavalla kuin Englannissa, jossa olin ekan päivän vitonen ja tokan päivän nelonen. Ne olivat ensimmäiset MM-pisteeni Päitsin jälkeen. Kytönen pohtii lajien välillä Jämsän kerhojoukkueen toinen jämsäläiskuski Roni Kytönen toteaa, että kisa meni hänen osaltaan vaihtelevasti. –Ykköspätkä meni joka kierroksella suhteellisen hyvin, mutta kakkonen oli älyttömän vaikea. En saanut rytmistä kiinni ja otin ajassa takkiin jokaisella kierroksella. Sen sijaan kolmospätkä sujui ensimmäisen kierroksen kaatumista lukuun ottamatta jouhevasti. –Ei ollut tuloksellisesti niin hyvä päivä itselläni, mutta sen verran ajoin, että pystyin pitämään kaulan muihin. Kytönen kehuu joukkuetovereitaan. –Emppu ajoi erittäin hienosti ja voitti yleiskisan. Se oli varmaan joukkuemestaruuden kannalta suurin tekijä. Mikakin ajoi todella hyvin ja hän oli yleiskisan seitsemäs. Kytöselle joukkuekulta oli ensimmäinen, mutta jo aiemmin jämsäläinen varmisti itselleen U20-luokan pronssin. Enduro onkin maistunut tällä kaudella aiempaa paremmalta. –Crossi on vielä aika lailla ykköslaji, mutta saa nähdä, mitä tehdään. Enduro kiinnostaa. Jossain vaiheessa on tehtävä valinta lajien kanssa. Sarjat menevät niin päällekkäin, että on mahdotonta ajaa jatkossa molempia lajeja, Kytönen toteaa. Kauden hän kuitenkin lopettaa enduron parissa, sillä Kytönen lähtee Pohjolan tavoin Saksaan metsästämään hyviä sijoituksia MM-tasolta. –Ajattelin lähteä kokeilemaan, millaista vauhti on. Haluaisin laittaa tavoitteen podiumille, mutta on vaikeaa, kun ei ole mitään hajua, miten kovaa siellä mennään, Enduro Youth -luokassa starttaava Kytönen sanoo. Jämsällä oli Sysmässä mukana yhteensä neljä joukkuetta. JSMK:n kakkosjoukkue Mika Tamminen, Jussi Arvaja ja Kalle Järvinen ajoivat viidenneksi. JSMK 3 oli kymmenes ja nelosjoukkue 19:s,