Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Ilvekselle rökäletappio – ylivoimapeli surkeaa

Jämsänkosken Ilves poistui kotihallista allapäin lauantai-illan jääkiekko-ottelun päätteeksi. Kolmosdivisioonan pelissä vastustajana ollut Pelikaanit veivät ottelun 1-6 (0-2, 0-1, 1-3). Valmentaja Olli Kaipomäki luonnehtii pelin alkua hankalaksi. –Emme oikein olleet valmiita peliin, mutta silti saimme pari maalipaikkaa. Toisessa erässä Ilves vei peliä, mutta toivottua maalia ei vain syntynyt. Erän lopussa Viljo Kinnunen otti huitomisesta turhan jäähyn, josta Pelikaanit rokottivat maalilla. –Se oli jo lopun alkua. Kolmas erä toisti samaa ongelmien kaavaa. Vastustaja sai tehtyä maalin jopa alivoimalla. Ilveksen ainokaisen maalin teki viimeisessä erässä Viljo Kinnunen. Ylivoimapeliä pitää kehittää Kaipomäki antaa kiitosta Pelikaaneille hyvästä puolustamisesta, taitavasta maalivahdista ja viimeistelyn hoitamisesta. Samaa ei luonnollisestikaan voi sanoa Ilveksen pelistä. –Meidän ylivoima oli surkeaa. Se ei toiminut ollenkaan. Pelasimme ylivoimalla toistakymmentä minuuttia, mutta emme saaneet yhtään maalia. Siinä on selkeästi parantamisen varaa. Sunnuntaina 26. päivä marraskuuta Ilves pelaa Keuruulla KeuPaa vastaan. Edessä on hyvä joukkue, joten nöyrällä asenteella pitää lähteä matkaan, korostaa valmentaja.