Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mielipide: Huoli opiskelijoiden harjoittelupaikoista

Sain vastaikään luottamusmies kollegoiltani kuulla, että moni oppilaitos on luopumassa oppilaanohjausrahojen maksamisesta työnantajalle. Kyseinen raha on ilmeisesti noin 6–10 euron päiväkorvaus, jonka oppilaitos maksaa työnantajalle per opiskelija per päivä, siitä hyvästä että opiskelijat saavat harjoittelujaksoillaan työnantajan järjestämää ammatillista työssäoppimista oikeissa ja aidoissa työtilanteissa ja -oloissa. Opiskelijoille työnantaja järjestää perehdyttäjän, joka toimii myös työssäoppimisjakson ohjaajana ja koulutuksesta riippuen myös näytön vastaanottajan, joka yhdessä koulun opettajan kanssa arvioi oppilaan osaamisen. Harjoittelujaksoja koulutuksesta riippuen on yhdestä viiteen, ja kestoltaan noin kolmesta kuuteen viikkoon. Mielestäni oppilaitosten opiskelijoista työnantajille maksama korvaus on vähintäänkin kohtuullinen ja sen maksamatta jättäminen säästö syistä vähintäänkin kyseenalaista. Ensinnäkin jokavuotuinen opiskelijoiden opettaminen oman työn ohessa, on kohtalaisen raskasta puuhaa. Varsinkin, kun esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla, jolla itse työskentelen, ollaan hoitajamitoituksia koko ajan tiukentamassa ja pienentämässä, mikä jo sinällään lisää henkilöstön työtaakkaa ja vaikuttaa työssä jaksamiseen. Ja kun nämä oppilaanohjauksesta saatavat rahat on pääsääntöisesti yrityksissä käytetty näiden oppilaiden ohjaajien hyväksi, erilaisina työhyvinvointi- ja virkistystapahtumien järjestämisinä, ovat myös työntekijät kokeneet saavansa opettamisesta muutakin, kun hyvän mielen. Kyseinen toiminta johtaa väistämättä siihen, että ei työnantajilla ole kiinnostusta talkoilla opettaa oppilaita. Tai jos työnantajilla olisikin kiinnostus, että saisivat siten itselle hyviä työntekijöitä tulevaisuudessa, epäilen että työntekijöillä ei tätä kiinnostusta enää vastaavasti löytyisi. Voihan toki olla, että oppilaitokset ovat tällä tavalla hiljakseen jättäytymässä pois perinteisistä työharjoittelupaikoista ja ovat mahdollisesti perustamassa omia hoivakoteja ja hoitolaitoksia, joissa asiakkaat hoidetaan opettajien ohjauksessa oppilastöinä. Onhan tämä malli toimiva ammattikouluissa esimerkiksi autopuolella, jossa opiskelijat korjaavat asiakkaiden autoja ja vieläpä edulliseen hintaan, sekä ravintolapuolella, jossa saa makoisia ravintoja annoksia varsin huokeasti. Voisihan tässä vielä maalailla sellaistakin skenaariota, että oppilaitokset laittaisivatkin kokonaisen oppilassairaalan pystyyn ja lähtisivät kilpailutuksiin mukaan kunnissa joissa sosiaali- ja terveyspalveluja ollaan muutenkin ulkoistamassa ja yhtiöittämässä. Ja sitten kun monen kunnan on omien ohjeidensa mukaisesti valittava se halvin tarjous, niin "voi pojat" kun meitä jännittäisi mennä terveyskeskukseen vastaanotolle ja hoitoon. Toivon tällä kannanotolla ja ajatuksenjuoksuleikittelylläni herättäväni päättäjät oppilaitoksissa ,kuin miksipä ei myös sivistyslautakunnassakin, miettimään mikä olisi järkevä tapa toimia. Toivoisin, että moiset leikkaukset eivät olisi edes suunnittelussa meidän alueen oppilaitoksissa, ettei niiden tulevaisuus sen takia ainakaan olisi vaarassa, että ei paikallisiin yrityksiin enää pääsisi harjoittelemaan. "Kyseinen toiminta johtaa väistämättä siihen, että ei työnantajilla ole kiinnostusta talkoilla opettaa oppilaita."