Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Löytyisikö maakuntavaaleihin yhteinen näkemys?

Vaikka tuleviin maakuntavaaleihin on vielä kotvan verran aikaa, valmistautuminen ja tunnustelutyöt ovat jo alkamaisillaan. Toivottavaa olisi, että Jämsässä poliittiset toimijat löytäisivät yhteisen käsityksen siitä, ettei vaaleihin aseteta ylenpalttista ehdokasmäärää. Vaarana voi olla se, että ehdokkaat syövät toistensa äänimääriä ja loppujen lopuksi paikkajaossa kärsivät Jämsä ja jämsäläiset. Vaikka vaalituloksen merkitystä kuinka vähäteltäisiin, maakuntavaaleissa määritellään sitä, minkä kunnan ääni maakunnan päätöksenteossa kuuluu. Oma haasteensa on ehdokasasettelun lisäksi siinä, miten saadaan väki vaaliuurnille. Miten "markkinoidaan" uudet vaalit, joissa valitaan päättäjät sellaiseen vallanportaaseen, josta ei ole vieläkään täysin selkeää käsitystä. Mitä äänestetään ja miksi? Ja milloin? Ensin maakuntavaalit oli määrä järjestää jo presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen yhteydessä tammikuussa, mutta viimeisimmän arvion mukaan maakuntavaalien ajankohtana olisi ensi lokakuu. Skeptisesti voisi ajatella, että tuokaan aikataulu ei välttämättä pidä kutiaan. Mutta olipa aikataulu mikä tahansa, jämsäläisestä ehdokasmäärän kompromissista kannattaa alkaa jo sopia. Yhteisellä hyvällä näkemyksellä voidaan yrittää optimoida jämsäläisten valtuustopaikkoja. Toivottavasti löytyy yhteistä tahtoa ja ymmärrystä.