Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Tärkeää asiaa äänettömästi

Menetin ääneni pariksi päiväksi sairastumisen seurauksena. Koskaan aiemmin minulla ei ole ollut niin paljon asiaa kuin noina muutamana päivänä, jolloin kurkustani ei kuulunut kuin pihinää. Ajattelin, että kirjoitan tämän kolumnin siitä, miten tärkeää on saada äänensä kuuluville. Suunnitelmani oli kertoa kirjoitetun ja sanotun puheen taistelusta. Siitä, miten viesti saadaan perille sellaisena, kuin lähettäjä on sen tarkoittanut. Se on nimittäin vaikea tehtävä. Olin jo ehtinyt kirjoittaa tekstiäni pitkälle, kunnes silmiini osui iltapäivälehden sivulla jämsäläispojan kertomus hänen kokemasta koulukiusaamisesta. Tajusin, että hänellä vasta oli tärkeää asiaa kerrottavanaan. Hän ei vain osannut sitä heti sanoa. Leevin oli helpompaa sulkea kaikki tieto ja tuska itselleen, kun paljastaa ahdistus ja paha olo läheisilleen. Onneksi kiusaaminen tuli julki, ja toivottavasti Leevi-pojan esimerkki saa muutkin puhumaan suunsa puhtaaksi. Kiusatun ei pidä vaieta. Vaikka tuntuu, ettei ääni kanna tai kukaan ei kuuntele, on pakko yrittää. Ainakin kerran aiemmin olen tälle samaiselle kolumnipaikalle kirjoittanut omista kokemuksistani. Siitä, kuinka minua koulussa kiusattiin. Kuten Leevillä, myös minun kiusaajani olivat ystäviäni. Oma tilanteeni ei edennyt noin pahaksi kuin jämsäläispojalla, mutta tuskaista sekin oli. Se tunne, kun kaverisi kävelee samaa matkaa kanssasi kotiin. Paitsi eihän hän aidosti kulje. Hän astelee 10 metriä edellä. Vilkaisee olkansa yli, naurahtaa. "En mä jaksa tänään sun seuraa." Minä jatkan matelua ystäväni perässä. Jospa olisin suosiossa – vaikka edes ylihuomenna. Esimerkkini kuulostaa luettuna laimealta. Voin kertoa, että siltä se ei tuntunut. Etenkin nuorena on tarve tuntea kuuluvansa joukkoon. Olla hyväksytty. Välillä minulla oli paljon rakastavia ystäviä. Joskus sitten varmaan naurahdin väärällä hetkellä tai tein jotain muuta hölmöä. Äkkiä olin syypää ystäväni eroon, toisen kaverin huonoon päivään ja kolmatta vaan ärsytti olemukseni. Asiasta oli vaikea puhua sillä tuntui, että sanat jäävät kurkkuun. Aamusta seuraavaan sitä heräsi ja toivoi, että juuri tänään minut hyväksytään. Tänään kaikilla olisi hyvä päivä ja itselläni olisi ystäviä. Jos jotain opin kouluajoista niin sen, että puhuminen kannattaa aina. Jos tuntuu, ettei kukaan kuule, kannattaa huutaa lujempaa. Joku kyllä kuuntelee.