Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Cross country: Peetu Juupaluoma voitti Suomen cupin – Jenni Siekkinen kokonaiskilpailussa toiseksi

Jämsän Seudun Moottorikerhon (JSMK) Peetu Juupaluoma on voittanut cross countryn alle 20-vuotiaiden Suomen cupin kokonaiskilpailun. Voitto varmistui lauantaina Säkylässä ajetussa Suomen cupin osakilpailussa, jossa Juupaluoma sijoittui toiseksi. Juupaluoman voiton takeena oli tasaisen vahva kausi, ja hän voitti toiseksi tulleen Hämeenlinnan Moottorikerhon Antti Ahtilan 11 pisteellä. JSMK sai juhlia mitalista vielä toisessakin luokassa, kun Jenni Siekkinen sijoittui toiseksi naisten Suomen cupissa. Kokonaiskilpailun ylivoimainen ykkönen oli Mäntsälän Moottorikerhon Marita Nyqvist, joka voitti yhtä vaille kaikki osakilpailut. Siekkinen juhli hopeaansa sairastuvalla, sillä hän kaatui kilpailun alussa ja oli lopputuloksissa seitsemäs. –Yksi kylkiluu meni poikki ja kahdessa on pieni murtuma. Joudun olemaan alustavasti kolme viikkoa pois pyörän päältä, Siekkinen kertoo. Kokonaiskilpailun korkein koroke jäi Siekkiseltä lopulta 14:n pisteen päähän. Katso video Siekkisen kaatumisesta: Siekkinen kertoo olevansa tyytyväinen kauden suorituksiin. Hänen päätavoitteensa oli Enduron EM-sarjan viiden parhaan joukossa, ja lopputuloksissa Siekkinen sijoittui 6:nneksi. Yksi kauden kohokohdista oli myös EM-joukkuehopea viime viikonloppuna Slovakiasta. –Ajoin siellä parhaan kisani, Siekkinen sanoo. JSMK:n kuskeille kaikenlaisia sijoituksia Säkylästä Säkylässä JSMK:n kuskeilla meni kokonaisuutena vaihtelevasti. Pyry Juupaluoma ajoi alle 20-vuotiaissa kolmanneksi. Petrus Mutanen ajoi harrasteluokassa neljänneksi. Jonne Jaatinen oli 12:s, Tuomas Salminen 33:s ja Lasse Taalikka keskeytti. Oskari Hellman oli A-luokan kisassa 11:s, ja Samuli Kähönen B-luokassa 13:s. Alle 20-vuotiaissa ajanut Teemu Pölönen keskeytti ja V50-luokassa kisannut Janne Reinola hylättiin. Katso Säkylän kisan tulokset täältä ja cross countryn kokonaiskilpailun lopputulokset täältä .