Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Muutoksen tuulet

Olen tällä hetkellä yhdeksännellä luokalla, ikäänkuin oman elämäni kynnyksellä. Yläaste on kohta takana ja tulevaisuudessa siintää suuria muutoksia. Onhan niitä muutoksia aiemminkin ollut (koulunkäynnin aloittaminen ja yläasteelle siirtyminen), mutta tämä seuraava on kyllä omaa luokkaansa. Ala-asteen kävin pienessä koulussa, jossa oppilaita oli vain noin 50. Opettajiakin oli vain yksi per luokka ja lisäksi yksi tai kaksi apulaista. Ymmärrettävästi myös luokkakoot olivat pieniä, yhdistetyssä viitos-kuutos luokassa oli enimmillään ehkä noin 15 oppilasta. Yläasteelle siirtyminen oli alakoulun pienen koon vuoksi pelottavaa. Yhtäkkiä ympärillä olikin paljon enemmän ihmisiä. Luokkakoko suureni kaksinkertaiseksi ja melkein joka tunnilla oli eri opettaja. Eri luokka-asteella olevia kavereita ei enää nähnytkään niin paljon. Onneksi uuteen kouluun tottui nopeasti. Nyt edessä ovat jatko-opinnot. Koulu vaihtuu taas, ja kaverit lähtevät eri suuntiin. Itselläni edessä on luultavasti muutto, sillä Jämsässä ei ole mahdollisuutta opiskella valokuvausta. Muutto omaan asuntoon mietityttää. Pitää pärjätä yksin, perhe on sitten kauempana. Mietin myös paljon sitä, kuinka vaikeaa koulutyö tulee olemaan. Moni on sanonut minulle, että se tulee olemaan todella rankkaa, varsinkin koska aion suorittaa kaksoistutkinnon. Entä jos en pärjää sen takia? Unelmat liittyvät suurelta osin opiskeluun. Lähin saavutettava unelmani on valmistua valokuvaajaksi, ja suoriutua lukiosta hyvin arvosanoin. Suurempi, mutta myös kaukaisempi unelmani on opiskella lentäjäksi. En ole täysin varma onko lentäjä-unelmani toteutuminen edes täysin mahdollista, koska siihen on niin paljon erilaisia vaatimuksia ja rajoitteita. Olen miettinyt myös lentäjäksi opiskelua armeijan kautta. Se olisi ilmaista, mutta se vaatii ihmiseltä vielä enemmän erilaisia taitoja ja ominaisuuksia. Muutoksia tapahtuu koko ajan. Itsekin muuttuu vaikka sitä ei huomaisikaan. Kun mietin alakouluikäistä itseäni verrattuna nykyiseen, huomaan, kuinka paljon olen muuttunut. Onneksi kaikki muutokset eivät ole huono asia, muuten ihmiset olisivat pahassa pulassa. Kirjoittaja on Paunun koulun 9.-luokkalainen, joka oli viime viikolla TET-harjoittelussa Jämsän Seudussa.