Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Aikamatka: Viljo Järvinen – oman tiensä kulkija

Pyörällä ajaa melkoisen pitkä mies, yllään tumma työhaalari, jalassa saappaat, selässä reppu, pyörän ohjaustanko on ”viritetty” ja satula korkealla. Kuka on tämä salaperäinen pyöräilijä? Aivan oikein, Järvisen Viljo , ”Kala Ville” tai ”Pahka Ville”, on liikkeellä. Viljo Järvinen teki työuransa Jämsänkosken tehtaan korjauspajan mallipuuseppänä. Työssä tarvittiin tarkkuutta ja erityisosaamista, Viljo oli alansa taitaja. Työn ulkopuolella luonto oli Järviselle tärkeä. Hänet tunnettiin kärsivällisenä pilkkimiehenä, satoja litroja mustikoita vuosittain keräävänä ja puunveiston harrastajana. Pienoisveistoksista alkanut puunveisto saavutti uran loppukaudella huippunsa suurikokoisissa pöydissä ja tuoleissa. Työpaikallaan Viljo tiedettiin ajattelijaksi ja ajatusmaailman loppupäätelmät avautuivat hänen puuveistoksissaan, varsinkin, jos oli mahdollisuus kuunnella tekijää töittensä äärellä. Erityisen puhelias Järvinen ei ollut, mutta mieliaiheistaan hänellä kyllä riitti kerrottavaa kaikille, jotka hän tunnisti aihepiiristä kiinnostuneiksi. Viljo eli ajatusmaailmansa mukaisesti, vaatimattomasti, omaa ravitsemuslinjaansa ja terveellisyysoppejaan noudattaen ja tämän päivän oppien mukaan ekologisesti oikein, hänen hiilijalanjälkensä oli paljon käyttäjänsä suurta saapasta pienempi. Öljytuotteita hän käytti vain polkupyörän ketjujen voiteluun. Rahalla ei ollut vaikutusvaltaa Viljon taloudessa. Taidokkaat veistoksensa hän lahjoitti pääosin ystävilleen tai niille maanomistajille, joiden mailta raaka-aineet oli kerätty. Suurien seteleiden tarjoukset hän johdonmukaisesti aina torjui. Kaloja ja mustikoita hän lahjoitti tarvitseville. Itselleen hän ei rahaa ottanut, mutta moni hyvää asiaa ajava järjestö pääsi osalliseksi hänen lahjoituksistaan. Ei olleet marjaihmisiä… Viljo ei itse ollut jutunkertoja, mutta hänestä kertova tarinoiden määrä on valtaisa. Marjapaikkojaan hän ei välttämättä salannut, vaan oli valmis johdattamaan muitakin hyville mustikka-apajille. Kerran mentiin aamulla autolla Kuhmoisiin, käveltiin umpimetsää kohtalainen tovi. – Pidetään pieni tauko, kohta päästään polulle ja sitten marjaan, jutteli Järvinen jo uupuneelle seurueelle. Mustikoita saatiin ja hämärissä palattiin päivän päätteeksi autolle, jonka löytymistä moni ehti jo epäillä. Toista kertaa Viljo ei enää samaa seuraa mukaansa saanut, joten aivan oikein hän totesi ”No eihän ne ollu oikein marjaihmisiä.” Viimeisenä tahtonaan Viljo Järvinen määräsi omaisuutensa Jämsänkosken kaupungille käytettäväksi kulttuurin hyväksi. Suomen itsenäisyyden juhlavuonna jaetaan ensimmäisen kerran Viljo Järvisen nimeä kantava kulttuuripalkinto. Oman tiensä kulkija ja persoona isolla P-kirjaimella jätti itsestään tahtonsa mukaisen jäljen jälkipolville. "Mieliaiheistaan hänellä kyllä riitti kerrottavaa kaikille."