Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Merkki myönnettiin, mitalikin olisi ollut paikallaan

Jämsänkoskelainen Martti Lampinen pelasti vuoden 2016 lokakuussa venäläisen miehen hengen Kankarisvedellä Haavistossa. Saunasta talon sisätiloihin palannut Lampinen kiinnitti huomiota veneeseen, joka kulkee keula pystyssä kohti Koskenpäätä. Hetken kuluttua hän kuuli noin kilometrin päästä avunhuutoja, kävi sanomassa vaimolleen, että lähtee soutamaan ja että vaimon tulisi soittaa hätänumeroon. Siitä alkoi rankka savotta vastatuulessa ja aallokossa. Tarinalla on onnellinen loppu, veden varaan joutunut venäläismies selvisi hengissä. Lampinen sai teostaan palkinnoksi Suomen uima- ja hengenpelastusliiton hengenpelastusmerkin. Sitä anoivat hänen lapsensa. Myös hengenpelastusmitalia anottiin, mutta sitä ei myönnetty. Toivottavasti tämä asia korjataan, sillä Lampisen teko täyttää kaikki mitalin myöntämisen edellytykset. Mitali annetaan tunnustukseksi toisen ihmisen hengen pelastamiseksi uhkaavasta vaarasta joko erittäin neuvokkaalla ja rohkealla tai hengen vaaran uhalla tehdyllä teolla. Jos rivakka soutaminen kovassa tuulessa ja aallokossa, ja sen päätteeksi raavaan miehen auttaminen vedestä veneeseen ei kriteerejä täytä, niin mikä sitten? Toivottavasti mitalista tehdään uusi anomus, se nimittäin on täysin mahdollista. Lampinen itse ei ole ollut asiassa aktiivinen, ja hengenpelastusmerkki oli hänelle erittäin mieluisa yllätys. Mutta kun sankariteoista on tapana palkita myös mitalilla, se olisi paikallaan. Joulukalenterin kirjainvihje, päivä 8: U