Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Älykääpiöitä liikekannalla

Ryhdyin tuossa jo miettimään, että olenko ikääntynyt ahdaskatseiseksi setäihmiseksi. Enkä nyt puhu nuorison ylenmääräisestä älypuhelimien käytöstä tai kannabiskokeiluista, vaan jostain muusta ilmiöstä, johon olen törmännyt viime kuukausina useamman kerran. Käytän ilmiöstä termiä älykääpiömäisyys. Taudinkuvaan kuuluu täydellinen piittaamattomuus kanssaihmisiä kohtaan. Viimeisin sattui kotikadullani, kun lumet olivat kovettaneet kadun liukkaaksi. Eräs nuori kansan urhokas päätti yhtenä iltana kiihdytellä kadunpätkää tuhatta ja sataa, ruovitella risteysalueella muutamia ympyröitä ennen u-käännöstä ja ei kun sama uudestaan. Mitä jos tielle olisi sattunut lapsia? Tai jos älyn jättiläinen olisi menettänyt ajoneuvonsa hallinnan ja ajautunut jalkakäytävällä jonkun päälle? No, nyrkkiä kaverille heristin. Myöhemmin oikein maksullisella rekisterinumerohaulla etsin auton omistajan nimen. Olenko nyt joku kyttääjä! Eräänä lauantaina olin aamuyhdeksältä Jämsän keskuskioskin huudeilla herkuttelemassa pätkällä mustaa makkaraa. Siihen ajopuomien eteen pysähtyi taksi, josta purkaantui kolme kaljuhkoa nuorta miestä, joista yhdellä oli mäyräkoira matkaeväänä. Pubiin oli askellus, mutta sitä ennen piti yhden kaverin asetella parit oluttölkit keskellä ajoväylää, vaikka roskis olisi ollut viiden metrin päässä. Sillä oli vielä Leijonapaita päällä. Oikea poika kansan urhokas! Syksymmällä yksi nuorten miesten seurue oli pysäköinyt autonsa Jämsän K-marketin edustalle ajosuunnan mukaisesti niin, että eräs vanhempi nainen ja minä emme päässeet peruuttamaan autoillamme pois parkkiruuduista. Herroilla oli keppanatölkit auton katolla, nähtävästi odottivat kaikessa rauhassa kaveriaan, joka oli täydennysostoksilla. Aikani odoteltuani nousin autosta ja huomautin seurueelle, että olisikohan aiheellista siirtää autoa pois. Siitä alkoi pään aukominen. Onneksi ostoksilla ollut kaveri saapui, ja seurue häipyi keskisormien heiluessa. Nyt sanon yhden asian vaikka se olisi kuinka setämäistä: ei tällaista röyhkeää piittaamattomuutta ole ennen ollut. Mistä se kumpuaa? Kotikasvatuksen puutteesta veikkaan. On ilmeisesti aina saatu tehdä vain sitä, mikä on kivaa. Rajoja ei ole ollut, ja ehkä ei rakkauttakaan. ”Taudinkuvaan kuuluu …täydellinen …piittaamattomuus.”