Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Perhe-elämällä on huono imago

Puolison puute, työelämän kovat vaatimukset, puutteellinen tasa-arvo niin kotona kuin työelämässä, pelko alemmasta elintasosta ja negatiivinen mielikuva lapsiperheen elämästä. Siinä karu lista syitä miksi nuoret aikuiset lykkäävät tai jopa hylkäävät ajatuksen perheen perustamisesta. Negatiivisten mielikuvien lista nousi esiin muutama viikko sitten julkaistussa Väestöliiton perhebarometrissä. Syyt selittävät sitä tosiasiaa, että syntyvyys laskee Suomessa jo seitsemättä vuotta peräjälkeen. Syntyvyys onkin alhaisimmalla tasolla sitten 1860-luvun nälkävuosien. Ikäluokkien pienenemisestä puhutaan Jämsässäkin yhtenään. Viimeksi sillä perusteltiin yksityisten päiväkotien ostopalvelusopimusten irtisanomista, vähän aiemmin syksyllä kouluverkkoselvityksen aloittamista. Mutta miksi vanhemmuuden ja perhe-elämän imago on voimakkaan negatiivinen? Nuoret aikuiset pitävät barometrin mukaan ihanteellisena, että ensin hoidetaan opiskelut alta pois ja hypätään pariksi vuodeksi työelämään, vasta sitten on jälkikasvun vuoro. Tällaisen valmiin elämän kuvio johtaa helposti haastavaan elämäntilanteeseen, kun samoille vuosille osuvat rankat pikkulapsivuodet ja kiivain työuravaihe. Kuvion rankkuutta nostaa nykyajan toive, että lapset saataisiin pienellä ikäerolla, jotta työläimmästä pikkulapsivaiheesta päästäisiin nopeasti eteenpäin. Siinä resepti todellisille ruuhkavuosille. Työelämän vaativuuden ja työntäyteisen pikkulapsiajan yhdistelmä johtaa helposti johtopäätökseen, jossa perhe-elämä näyttäytyy negatiivisessa valossa. Kaiken kiireen keskellä ei enää riitä aikaa omalle levolle, omasta harrastusajasta puhumattakaan. Kuka nyt sellaisen elämäntavan valitsisi? Minä valitsin. Uskaltauduin aikanaan hyppäämään perhe-elämään, kun en analysoinut asioita liikaa. En miettinyt pärjäänkö ja jaksanko. Päätin, että se on elämäntapa, jonka haluan. En silti halua hypettää perhe-elämää yltiöpositiivisesti. Voin rehellisesti sanoa, että juuri nytkin väsyttää ja haukotuttaa. Huonojen öiden sarja on jo aivan liian pitkä. Haukottelen päivällä töissä, iltaisin tunnen riittämättömyyttä, kun lapsille on liian vähän aikaa. Meillä uhmataan ja kiukutaan – kuten asiaan kuuluu. Silti en vaihtaisi vapaaseen lapsettomaan elämään, koska arjen pienet asiat ratkaisevat. Illalla lapsi tulee syliini katsomaan Muumia, halaa ja sanoo "Mussaan sinua." Olen onnellinen.