Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Vielä ennättää lausua liikenteen vaaranpaikoista

Jokainen tunnistaa varmasti omien kulkureittiensä varrelta yhden jos toisenkin paikan, joka tuntuu tienkäyttäjän näkökulmasta vaaralliselta, olipa liikkeellä jalkaisin, pyörällä tai moottoriajoneuvolla. Näitä vaaranpaikkoja kartoitetaan parhaillaan kyselyllä myös Jämsässä ja Kuhmoisissa. Nämä kuntakohtaiset kyselyt ovat osa Keski-Suomen liiton liikenneturvallisuustoimijatyötä. Jotta mielipide tulisi tietoon, se on syytä kirjata kyselyyn. Se on aivan varmasti totta, että toiveita tulee huomattavasti enemmän kuin niitä pystytään, tai katsotaan tarpeelliseksi, toteuttaa. Osa toiveista ja havainnoista on sellaisia, että niiden toteuttaminen ei onnistuisikaan silmänräpäyksessä, osa taasen toteutuu hyvinkin pienellä ponnistuksella. Yksi isompi pohdinnan paikka voisi olla Koskentiellä Paununkadun ja Joonaantien risteysalue. Olisiko aika kypsä kiertoliittymälle, jota risteykseen jo vuosia sitten pohdittiin? Se on kallis ratkaisu, mutta parantaisi alueen liikenneturvallisuutta merkittävästi, ja pakottaisi ratkaisuna nykyistä hitaampiin ajonopeuksiin. Se puolestaan antaisi enemmän aikaa reagoida äkillisiin tilanteisiin. Vaikka suurin vastuu on aina tienkäyttäjillä, myös rakennetulla liikenneympäristöllä on tärkeä merkitys. Jos esimerkiksi koulukeskittymän lähiympäristö on rakennettu tieliikenteen näkökulmasta mahdollisimman turvalliseksi, tienkäyttäjän on helpompi kantaa oma vastuunsa. Kyselyyn voit käydä vastaamassa täällä .