Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Hymyillen on hyvä päivä

Kun minulla on huono päivä ja jokin asia ottaa kupoliin oikein huolella, hymyilen. Ajattelen niitä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi ja joista olen kiitollinen. Hymyily ei todellakaan ole aina helppoa, tarvitaanhan siihen noin 200 eri lihastakin. Kuvittelen kuitenkin sinnikkäästi mielessäni kasvojani lämmittävän keväisen auringonpaisteen tai palautan mieleeni yhdessä ystävien kanssa koetun ihanan hetken. Joku voi nyt myös ajatella, että miksi ihmeessä haluan hymyillä ollessani pahalla tuulella. Turhanpäiväisten asioiden tai pienten vastoinkäymisten vuoksi on turha jäädä tuleen makaamaan ja huonoissa fiiliksissä ei mielestäni tarvitse velloa määräänsä enempää. Hymyilen siis, jotta olisin paremmalla mielellä. Hymyssä on voimaa. Hymy lähettää aivoille viestin, että kaikki on hyvin. Vaikka tunteet syntyvät aivoissa, voivat kasvolihaksilla muodostetut ilmeet vahvistaa tai muuntaa näitä tunteita. Vaikutuksen huomaa heti testaamalla. Vaikka joutuisin aluksi pakottamaan suupielet kohoamaan kohti korvia, huomaan pian niiden pysyvän siellä ilman ponnisteluja ja hymyn yltävän aina silmiini saakka. Oloni on heti piirun verran parempi ja onnellisempi. Pienet lapset saattavat hymyillä jopa 400 kertaa päivässä, mutta me aikuiset hymyilemme huomattavasti vähemmän. Sen lisäksi että iloinen ilme saa sinut itsesi paremmalle tuulelle, vaikuttaa se positiivisesti myös ympäristöön, sillä hymyileminen tarttuu. Jos hymyilet kadulla vastaan tulevalle henkilölle, hän mitä luultavimmin kääntää suupielensä hymyyn sinut nähdessään. Samalla olet tuottanut hyväntuulisuutta itsesi lisäksi jollekin toiselle. Iloinen ilme saa sinut myös näyttämään viehättävämmältä ja helpommin lähestyttävämmältä. Hymyileviä ihmisiä pidetään yleisesti luotettavampina, vilpittömämpinä ja sosiaalisempina kuin murjottavia tyyppejä. Esimerkiksi kaupassa on huomattavasti mukavampi asioida iloisen ja hymyilevän asiakaspalvelijan kuin synkkyyteen vaipuneen työntekijän kassalla. Hymyt eivät maksa mitään. Mikset parantaisi omaa ja kaverin päivää hymyllä, joka hetken päästä ihan huomaamatta ulottuu silmiin saakka. "Hymyt …eivät maksa …mitään."