Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Anssi Pentsinen miettii hiihtouransa jatkoa

Jämsäläishiihtäjä Anssi Pentsinen sivakoi lauantaina Lahden maailmancupin sprintissä yhdeksänneksi tiputtuaan finaalista. Sunnuntaina oli vuorossa 15 kilometrin perinteinen hiihto, jossa hän sijoittui sijalle 17. Kilpailun voitti 1,5 minuutin erolla Kazakstanin Alexey Poltoranin . Nopein suomalainen oli kolmanneksi sivakoinut Iivo Niskanen . –Kisa meni hyvin, tämä on urani paras saavutus tällä matkalla, Pentsinen iloitsee kisan päätteeksi. Olympialaiset olivat suuri pettymys Pyeongchangin olympialaisten jälkeen hyvät sijoitukset voitelevat pettynyttä mieltä. Pentsinen ei vieläkään oikein ymmärrä mitä tapahtui Etelä-Koreassa 15 kilometrin vapaan kilpailussa, jossa hän oli 51. jääden voittajasta yli kolme minuuttia. –Hiihtoni olympialaisissa oli ylivoimaisesti huonoin suoritukseni pitkään aikaan. Ennen sitä starttia ja sen jälkeen hiihto on kulkenut ihan eri tavalla. Pentsinen laskeskelee jääneensä perustasostaan minuutin verran, hyvään suoritukseen matkaa jäi 1,5 minuuttia. Loppuko hiihtoura? Pentsisen hiihtouran pitkäntähtäimen suunnitelmat päättyvät olympiakauteen. Uusia päämääriä ei ole ainakaan toistaiseksi asetettu. Tällä hetkellä pohdinnassa onkin jatkuuko hiihtoura tämän kauden jälkeen. Sponsorina toimiva HB Betoni on jo tarjonnut rakennusinsinööriksi valmistuneelle miehelle oman alan työtä myyntipuolelta. Päätöstä työpaikan vastaanottamisesta hän ei kuitenkaan ole vielä tehnyt. –Lopettamisajatuksistani uutisoitiin lauantaina turhan isosti. Jatko on tällä hetkellä pohdinnan alla, päätös syntynee huhtikuun alun SM-kisoihin mennessä. Viikonlopun hyvä hiihtovauhti ei vienyt päätöstä uran jatkosta suuntaan, eikä toiseen. Oleellista jatkon kannalta on, löytääkö Pentsinen vielä riittävän kovan harjoittelumotivaation. –Puoli villaisesti tätä ei kannata tehdä. Harjoitusmotivaation pitää olla kunnossa, jos jatkan. Kyllähän kilpaa hiihtäminen on kivaa, mutta töitäkin pitäisi jaksaa tehdä. Pentsinen korostaa, että hän haluaa tehdä päätöksen uransa jatkosta rauhassa, ettei myöhemmin kaduta. Tällä hetkellä hän ei ehdi miettiä aktiivisesti uran jatkoa, sillä kevään mittaan on edessä vielä kymmenkunta kilpastarttia, joista ensimmäinen on vuorossa jo keskiviikkona Norjan maailmancupin kilpailussa.