Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kaksivuotiaana sukset ensimmäistä kertaa jalkaansa saanut Melia Palsinajärvi on päättäväinen sisupussi

Lumi narskuu hiihtomonojen alla Melia Palsinajärven kävellessä aurinkoisessa pakkassäässä sukset kainalossa kotitaloltaan lyhyen matkan Särkijärven latupohjalle. Viime viikonloppuna Kuhmossa Hopeasompa-kilpailuissa kolmen kilometrin perinteisellä matkalla hopeaa hiihtänyt Kaipolan Vireen 13-vuotias nuorukainen kertoo yllättyneensä saamiensa onnittelujen määrästä. –Hopeamitali yllätti itsenikin, vaikka tiesin kyllä rahkeideni riittävän hyvänä päivänä kymmenen parhaan joukkoon. En yhtään odottanut, että näin moni olisi onnitellut minua mitalista. Se on ollut vähän hassun tuntuista, mutta tuntunut tietysti kivalta, Palsinajärvi myöntää napsauttaessaan sukset jalkaansa. Kuhmossa latureitistö oli vaativa, mutta onneksi lähellä kohoavan Pukinvuoren ladut ovat antaneet hyvän pohjan haastaviinkin olosuhteisiin. Pienestä pitäen Kipinä lajiin syttyi jo nuorena. Kaksivuotiaana ensimmäisen kerran suksilla seissyt tyttö osallistui sarjahiihtoihin jo pari vuotta ensikosketuksen jälkeen. –On helppoa, kun asumme näin lähellä latuja. Pääsen kävellen itse harjoittelemaan, enkä ole vanhempien kyytien varassa. Palsinajärvi hiihtää niin vapaan kuin perinteisenkin tyylillä. Perinteisen tekniikka on kehittynyt hänen mukaansa viime aikoina huimasti. Hiihdossa häntä kiehtoo lajin haastavuus – aina voi parantaa. –Hiihto tuntuu omalta lajilta. Keskityn jatkossakin parantamaan molempia tyylejä. Haastavinta on saada tekniikka pysymään oikeana, kun voimat tuntuvat olevan jo ihan lopussa. Innostus hiihtoon on peräsin vanhemmilta, jotka edelleen harrastavat lajia kuntoilumielessä. Palsinajärvellä on kolmet ohjatut treenit viikossa, ja niiden lisäksi hän tekee omia harjoituksia. Viikonloput hurahtavat kilpailuissa. –Käyn urheilun lisäksi myös käsityökerhossa. Suurin osa vapaa-ajasta menee kuitenkin harjoitellessa ja kilpailuissa. Viihdyn hyvin myös kotona. Päättäväinen ja sinnikäs niin koulussa kuin ladullakin Hiihdon lisäksi nuorukainen harrastaa yleisurheilua, ja hän aloitti viime syksynä myös ampumahiihdon. Ensimmäisissä ampumahiihdon SM-kisoissa hän sijoittui seitsemänneksi, joten laji on voinut tulla jäädäkseen. Pääsiäisenä Palsinajärvellä on edessään ampumahiihdon SM-kisat Kontiolahden tutuissa maisemissa. –Olen käynyt seuraamassa ampumahiihdon maailmancupia Kontiolahdella vuosia. Minulla on ollut haaveena päästä itsekin harjoittelemaan lajia. Nyt käyn Keuruulla treenaamassa ampumahiihtoa Jukka Salosen ohjauksessa. Tykkään siitä tosi paljon. Kuudetta luokkaa käyvä nuorukainen pystyy omien sanojensa mukaan purkamaan ajatuksiaan urheilun avulla. Hän on niin koulunkäynnissä kuin urheilussakin päämäärätietoinen ja sinnikäs. –Vaadin itseltäni paljon. Olen pienestä lähtien ollut kilpailuhenkinen. Haluan lopettaa harjoitukset aina onnistuneeseen suoritukseen. Hion tekniikkaa niin kauan, että se onnistuu, hän kertoo naurahtaen. Tukea seurasta Tulevaisuudessa hän haluaa kehittää osaamistaan ja kilpailla vähintään samalla tasolla. –Olisihan se kiva olla huippu-urheilija ja päästä vaikka joskus edustamaan Suomea olympialaisiin. Jämsässä on urheilijalupauksen mukaan hyvä harrastaa montaa lajia ja Kaipolan Vireessä on hyvä yhteishenki. –Vaikka harrastankin yksilölajia, saa seurasta kuitenkin tukea ja turvaa. Hiihdän myös viestejä, ja silloin pääsee tekemään porukalla. Ennen Kontiolahden kisoja Palsinajärvellä on edessään viikonloppuna järjestettävät Koulukuntaliiton valtakunnalliset kilpailut Tampereella.