Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Rasuan tilanteen olisi jo aika rauhoittua

Rasuan leirintäalueen, eli nykyisen Kotkanpesän, tilanne on noussut jälleen esiin, kun asiasta tehtiin valtuustoaloite maanantaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa. Aloitteessa vaaditaan kaupunkia ryhtymään toimiin vuokrasopimuksen irtisanomiseksi. Aiempi aloite samasta asiasta tehtiin vuonna 2014, mutta asia ei ole selvittelyistä huolimatta edennyt yhtään mihinkään. Kuntalaisten näkökulmasta kenties ongelmallisin asia on se, ettei Rasuassa ole voinut käydä rauhassa uimassa, vaikka niin on sopimuksessa sovittu. Toisaalta on myös tilanteita, joissa ei uimisen suhteen ole ollut minkäänlaista ongelmaa. Kukaan ei ole kyörännyt kesken kaiken pois. Toisaalta alueen yrittäjä on kokenut, että hän on ollut ajojahdin kohteena. Riidatonta asiassa on se, että tilanne on ollut tulehtunut vuosien ajan, eikä sellainen tilanne ole eduksi sen paremmin kuntalaisille kuin yrittäjälle. Tilanteen olisi siis syytä rauhoittua. Helppoa tilanteen rauhoittaminen ei varmastikaan ole. Aiemmat yritykset ovat tyssänneet eriävään näkemykseen siitä, onko vuokrasopimusta noudatettu ja lisäksi näkemykset mahdollisesta lunastussummasta ovat olleet melkoisen kaukana toisistaan. Sitäkin on pohdittu, että josko sopimus olisi tulkittavissa jopa rauenneeksi. Toivottavasti tässä asiassa syntyy lopulta mahdollisimman hyvä lopputulos. Sellaiseen voidaan päästä neuvottelemalla. Huutoäänestyksillä tai loanheitolla asiat eivät ratkea.