Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Edullisemmat kausihinnat, lisää ryhmiä lapsille vai koulutusta ohjaajille? Urheiluseuroissa pohditaan nyt, miten kaupungin tuen tuomat säästöt käytetään

Kaupungin liikuntatilojen käyttö on vuoden alusta alkaen ollut maksutonta alle 20-vuotiaiden lasten ja nuorten ryhmille. Kaupungin toive on, että tilojen maksuttomuus näkyisi lasten ja nuorten harrastusmaksujen alenemisina tai lasten ja nuorten harrastustoiminnan kehittämisenä muilla tavoin. Tarkoitus on, että mahdollisimman moni lapsi ja nuori pystyy harrastamaan liikuntaa, varallisuudesta riippumatta. Jämsän Naisvoimistelijoissa tehdään parhaillaan laskelmia siitä, miten säästöt tilavuokrissa vaikuttavat seuran kokonaistalouteen, kertoo seuran puheenjohtaja Sanna Anttila . Muutos ei vielä näy toiminnassa, sillä kuluvan kauden maksuista on päätetty jo viime syksynä. Anttilan mukaan seuran budjetista toiseksi suurin osuus on mennyt tilavuokriin. Vuosittain vuokriin on kulunut useita tuhansia euroja. Suurin menoerä ovat ohjaajien palkat. Anttila kertoo, että säästyvälle rahalle on jo mietitty käyttökohteita. –Yksi vaihtoehto on, että lasten ryhmien kausihintaa lasketaan. Toinen vaihtoehto on, että säästöillä perustetaan uusia ryhmiä. Sitä, kuinka paljon kausihinnat mahdollisesti alenevat, Anttila ei vielä lähde arvailemaan. Säästöjä voidaan käyttää myös ohjaajien koulutukseen. Tällä hetkellä Jämsän Naisvoimistelijoissa on 7–8 lastenryhmää, joissa käy yhteensä parisataa lasta. Seurassa voi harrastaa muun muassa temppukoulua, akrobatiaa ja telinevoimistelua. Kaipolan Vireessä kaupungin salivuoroja käyttävät pääosin seuran yleisurheilijat talvikausien aikana. Hallituksen puheenjohtaja Jarmo Sanaslahti kertoo, ettei säästöjen suuruutta ole vielä laskettu, mutta kyse on merkittävästä summasta. Tällä hetkellä seurassa urheilee aktiivisesti noin 60–70 lasta ja nuorta. –Emme ole vielä pohtineet, mihin säästyvä raha käytetään. Ainakaan nyt ei ole painetta korottaa kausihintoja, Sanaslahti sanoo. Sanaslahden mukaan esimerkiksi ryhmien lisäämisessä on ongelma: tilat ovat rajalliset, ja ilta-aikaan sijoittuville salivuoroille on tunkua. Jämsänkosken Ilveksessä kaupungin tuki koskee kymmentä lasten ja nuorten jalkapalloryhmää. Ilveksen jalkapallojaoston puheenjohtaja Reima Lahtisen mukaan säästöt eivät vaikuta kausihintoihin. Sen sijaan seura voi suunnata säästöjä esimerkiksi kesäisin pidettävään, alle kouluikäisten pallokouluun.