Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pentsisen hiihtokausi pakettiin, kevään suunnitelmat ovat selvät: "Häämatkakin pitäisi vaimon kanssa tehdä"

Jämsäläishiihtäjä Anssi Pentsinen paketoi maastohiihtokautensa viime viikonloppuun. Taivalkoskella taisteltiin niin Suomen Cupin kokonaistuloksista kuin SM-matkojenkin mitaleista. Vantaan Hiihtoseuraa edustava Pentsinen toteaa, että viikonloppu ei ollut huippu. Paras terä oli jo jäänyt ladulle, eikä jämsäläinen saanut enää itsestään parasta irti. –Kevätkuntoa oli jo aistittavissa. Kisat olivat kuitenkin mukavat ja sai niissä itsensä väsytettyä. SM-mitaleista hiihdettiin sprintissä, viesteissä sekä 50 kilometrin matkalla. Perjantain sprintissä Pentsinen oli kuudes. Hän jäi Ari Luusualle reilut kuusi sekuntia. Lauantain 4x10 kilometrin SM-viestissä toisen osuuden hiihtänyt Pentsinen oli poerukan kolmanneksi nopein, mutta lopputuloksissa Vantaa jäi mitaleiden ulkopuolelle neljänneksi. Sunnuntain perinteinen 50 kilometriä sujui Pentsiseltä vähintäänkin kohtalaisesti. Lopputuloksissa seitsemänneksi sijoittunut hiihtäjä harmittelee pidon katoamista. –Se olisi voinut olla hyväkin kilpailu, mutta voiteluolosuhteet olivat haastavat. Pitovoiteet kuluivat 20 kilometrin jälkeen pois ja jäi vain pelkät karhennukset suksien pohjaan. Pentsinen sanoo, että toimivammalla suksella hän olisi voinut antaa paremman haasteen mitalitaisteluun, mutta ei 50 kilometristä silti hänen päämatkaansa ole koskaan tulossa. Suomen Cupin lopputuloksissa Pentsinen oli kolmas, ja Vantaan Hiihtoseura sijoittui viesticupissa kolmanneksi. Kaudessa hyvää, vaikka päätavoite meni penkin alle Mennyt kausi oli Pentsiselle sekä hyvä että todella huono. Kauden päätavoite Pyeongchangin talviolympialaiset menivät hiihtäjältä täysin penkin alle. –Se harmittaa edelleen, mutta sille ei voi mitään. Ei ole löytynyt mitään selitystä, että mitä Koreassa tapahtui. Arvailuja ja pohdiskeluja on tehty, mutta mitään selkeää syytä ei ole löytynyt. Positiivista kaudessa oli paljon. Pentsinen iloitsee etenkin siitä, että hiihdon perustaso on noussut selvästi. –Harjoitusmuutokset, jotka saatiin viime kesänä näkymään testituloksissa, saatiin näkymään myös hiihtämisessä. Kehitystä tuli molemmilla tekniikoilla ja varsinkin normaalimatkoilla. Kohokohtiin Pentsinen luettelee luonnollisesti Vantaan SM-hiihtojen kultamitalin vapaan 15 kilometriltä, mutta myös useat kansainvälisten kisojen hyvät tulokset. Miestä lämmittävät etenkin Lahden maailmancupin sprintin kympin joukkoon hiihtäminen ja Scandinavia Cupin yhdeksäs sija Ruotsista. Pentsinen hiihti normaalimatkalla MC-pisteille myös esimerkiksi Italian Toblachissa viime joulukuussa. –Sprintticupissa on selvästi paras tulos kokonaiscupissa moneen vuoteen ja muutenkin perustaso on ollut hyvä. Huonoimpinakin päivinä olen hiihtänyt 20 tuntumaan ja hyvänä sitten 10 joukkoon. Loma alkaa häämatkalla Sukset on nyt pantu varastoon ja kesäloma voi alkaa. –Häämatkakin pitäisi vaimon kanssa tehdä, kun emme ole aiemmin ehtineet. Pentsinen meni viime syyskuussa naimisiin Ylen toimittaja Laura Arffmanin kanssa. Tuore aviopari aikoo matkustaa viikon kuluttua rapakon toiselle puolelle. –New Yorkista aloitetaan. Vuokraamme auton ja matka jatkuu sieltä etelään. Kunhan häämatka on ohi ja vapaat vietetty, alkaa Pentsisen treeni kohti seuraavaa kautta. –Matka jatkuu kohti Seefeldin MM-kisoja.