Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Onneksi perinteinen tapahtuma sai jatkoa

Jämsän perinteiset kesämarkkinat oli vähällä jäädä järjestämättä, kun yrittäjäjärjestö joutui tilanteeseen, jossa talkoolaisia ei meinannut löytyä mistään. Viime hetkellä järjestön omista riveistä löytyi sen verran lisää innokkuutta, että perinteinen kesätapahtuma järjestetään tulevanakin suvena. Talkootyö luonnistuu Jokilaaksossa, jos tekijät löytävät toisensa. Hyvä esimerkki onnistuneesta talkooponnistuksesta oli vuoden 2013 Jukolan Viesti. Hieman toisenlaisiakin esimerkkejä toki on. Talkoiden järjestäjät valittelevat toisinaan sitä, että väkeä löytyisi, kun talkootyöstä maksettaisiin riittävän tuntuva korvaus. Ilmaiseksi on kuulemma nykyään vaikea saada ketään innostumaan. Joka tapauksessa on erittäin hieno asia, että Jämsän kesän markkinatapahtuma ei nyykähtänyt. Jos ei reilun 20 000 asukkaan kaupungin päätaajamassa ole kesällä perinteisiä markkinoita, niin kylläpä ovat ajat omituisiksi muuttuneet. Markkinoita on hieman kritisoitu paikallisesta näkövinkkelistä, että eipä siitä ole ollut yrityksille kovin paljon hyötyä, vaikka väkeä liikkeellä onkin ollut. Perusteluina tuossa kritiikissä on ollut nimenomaan se, että markkinakansa vaeltaa markkinakadulla, mutta eivät kuitenkaan tee ostoksia kivijalkaliikkeissä. Tuo varmasti pitää paikkansa, mutta joka tapauksessa erityisesti kauniina kesäpäivänä väkeä on liikkeellä paljon. Kyllä siitä pakosti hyötyy myös paikallinen elinkeinoelämä, eivät pelkästään ulkopaikkakuntalaiset markkinakauppiaat.