Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Jämsäläinen Peterina Hakanen teki harrastuksesta ammatin – Satojen tuhansien eurojen arvoiset hevoset opettavat yhtä paljon kuin entiset ravuritkin

Vielä viime vuonna Peterina Hakasen päivät kuluivat kelloa vastaan taistellessa. Saksassa hän ratsasti päivässä 8–10 Rudolf Zeilingerin tallilla asuvaa hevosta, ja sen päälle hän teki muita töitä. Tänään, kun Hakanen herää kotonaan Jämsässä, hänellä on edessään osin samoja askareita kuin Saksassa, mutta nyt hän työskentelee itselleen. Ratsastajalle harrastuksesta on tullut ammatti. Kaipolassa esikouluikäisestä asunut Hakanen ei innostunut lapsena, kun hänen äitinsä yritti saada tyttöään ratsastamaan. 8-vuotiaana Peterina muutti perheineen Jämsään. Uuden koulun luokkakavereista löytyi ratsastajia, jotka houkuttelivat nuoren tytön tallille. Ensin ponin selässä kului tunti kerran viikossa. Sitten se oli menoa, ja hevoset veivät kaiken vapaa-ajan. Sama meno on jatkunut tähän päivään saakka – ratsut ovat vain muuttuneet. Ensimmäinen kilpaponi Hakaselle hankittiin esteratsastusta ajatellen. Gali oli pieni, punainen ja todella tuhma. Galin jälkeen tuli estehevonen nimeltä Fighting Heaven. Se olikin sattumalta syy, miksi esteratsastajasta tuli kouluratsastaja. Hevonen hyppäsi hienosti, mutta välillä sitä ei vain kiinnostanut ja se tiputteli puomeja. Hakanen turhautui, ja valmentajien kanssa he päättivät kouluttaa hevosta kouluratsastukseen. Heti ensimmäinen yhteinen koulukilpailu toi ratsukolle Keski-Suomen junioreiden aluemestaruushopeaa ja edustuspaikan joukkueiden mestaruuksiin. –Sinne minun piti opetella letittämään hevosen harja ja koulusatulakin piti ostaa. Esteratsastus on hauskaa, mutta ei aivan niin pikkutarkkaa kuin kouluratsastus. Englannista Porvoon kautta Saksaan Lukiossa ollessaan Hakanen lintsaili koulusta, koska tallilla oli vaan kivempaa. Pian Ypäjän hevosopisto kutsuikin jämsäläisnuorta, ja hän aloitti hevosenhoitajan opinnot. –Ypäjältä pääsin työssä oppimaan Kyra Kyrklundille Englantiin. Se oli todella hienoa aikaa. He (Kyra ja hänen miehensä Richard White ) antoivat minun ratsastaa hevosillaan. Siellä sain tunteen, että tästä voi ehkä tulla jotain. Hakanen ratsasti kaikkea nuorista hevosista satoja tuhansia euroja maksaviin Grand Prix -tason kouluhevosiin. Fighting Heaven matkusti Hakasen mukana Englantiin, jossa sitä koulutettiin eteenpäin. Kyrklundilta jämsäläinen vaihtoi tunnetulle suomalaiselle hevosenomistajalle Katja Kuistilalle , jonka tallilla ollessaan hän tutustui jalkapalloilija Sami Hyypiän ratsastavaan vaimoon Susannaan . Hakanen kävi koulunsa loppuun ja meni töihin Hyypiälle Porvooseen. Tästä vuoden päästä hän sai paikan saksalaiselta Zeilingeriltä. Sitten tulikin päätöksenteon aika. Hakasen vanhemmat ovat muuttamassa Uruguayhin, ja tyttären piti päättää, mitä kotitilalle ja siellä oleville hevosille tehdään. –Ajattelin, että tulen kotiin ja katson, voinko tehdä täällä töitä jonkun aikaa. Ferrarit vaihtuneet volkkareihin Töitä on riittänyt. Tällä hetkellä Hakanen ratsastaa monta hevosta päivässä, mutta nyt alla ei ole hevosmaailman Ferrareita, vaan ihan tavallisia volkkareita ja mersuja. –Ei ole vielä kaduttanut yhtään. Tykkään olla oma pomoni, kun voin suunnitella päiväni aikataulut joustavasti. Hakasella on ratsutettavia sekä kotitilalla Himoksen tuntumassa että läheisellä ratsutilalla. Hän kiertää myös ratsastamassa ja opettamassa eri puolilla Jämsää ja Korpilahtea. –Tämä on tiivistä menoa aamusta iltaan. Hakanen on huomannut, että ihmiset tarvitsevat enemmän apua nuorten hevosten kanssa. Niitä onkin kertynyt jämsäläiselle ratsutettavaksi. Nuorten kanssa pitää olla rohkea ja päättäväinen. –Tässä ammatissa on hienoa, kun saa nähdä työnsä jäljen ja pääsee kehittämään hevosta eteenpäin. Ratsastan paljon myös vanhoja ravureita. Jokaiselta hevoselta voi oppia jotain. Perustyö on aina sama, on hevonen sitten 300 000 euron tai tuhannen euron arvoinen. Hakanen sanoo, että hienoja ja laadukkaita Grand Prix -tason hevosia on mahtava ratsastaa, mutta hänen mielestään kaikki ratsutettavat antavat oppia. Jopa kahdeksan hevosen selkään päivässä kipuava Hakanen kertoo, että illalla lihaksissa kyllä tuntee, mitä päivän aikana on tehnyt. –Tämä on kunnon urheilua, mutta silti mielestäni ratsastajan pitää tehdä jotain muuta liikuntaa vastapainoksi. Minunkin on välillä lähdettävä lenkille, etteivät paikat mene jumiin. Hevosalan ammatti ei ole fyysisesti kevyimmästä päästä. Jämsäläisen mielestä tässä ammatissa pitää nauttia työstään, sillä vaikka hyvät hevoset maksavat miljoonia, ei ratsuttaja näe niistä summista kuin roposia. –Tätä työtä tekemällä ei rikastu. Se työn ilo haetaan hevosista ja niiden kanssa olemisesta. Tässä on joku juttu, mikä kiehtoo. Tulevaisuuttaan Hakanen ei ole vielä päättänyt. Tällä hetkellä työ pitää hänet Jämsässä, mutta mitään ei ole kiveen hakattu. –Toivon, että saisin kivoja ja hienoja hevosia alle. En tiedä, onko tulevaisuuteni täällä vai maailmalla.