Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Voitto Suosaari pullisteli EM-hopeaa klassisessa kehonrakennuksessa

–Ei tämä pahalta tunnu, Espanjasta tavoitettu Voitto Suosaari myhäilee tyytyväisenä. Mikäs on myhäillessä, kun on voittanut EM-hopeaa klassisen kehonrakennuksen masters 50 vuotta -sarjassa. Viime vuonna Suosaari sijoittui samoissa karkeloissa pronssille. Nyt tavoitteena oli kirkastaa viime vuoden mitali. –Tavoite onnistui, joten täytyyhän sitä olla tyytyväinen. Suosaaren mukaan kilpailu vietiin läpi Espanjalaiseen tyyliin luovalla aikataululla. –Minulta ehtisi hävitä kehosta paras terävyys, kun kilpailu aloitettiin 3-4 tuntia myöhässä. Aamulla kuntoni oli kaikkien aikojen toiseksi paras, mutta iltapäivällä tilanne oli jo vähän huonompi, hän harmittelee. Jossiteltavaa kultamitalin suhteen ei kuitenkaan jäänyt. Suosaari myöntää suoraan, ettei olisi pystynyt parempaan. –Tein absoluuttisen maksimaalisen suoritukseni. Kisan venymiselläkään ei voi jossitella, koska olosuhteet olivat kaikille samat. Sairastelu haittasi valmistautumista Siinäkin mielessä syytä tyytyväisyyteen on, että miehen kevät on kulunut pienessä flunssassa. Valmistautuminen ei näin ollen sujunut parhaalla mahdollisella tavalla, kun Suosaari tervehtyi vasta viimeisellä viikolla ennen kilpailua. Ruokailun hän hoiti koko kevään ajan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, mutta valmistautumistreenit eivät menneet normaaliin tapaan. –Treenien teho tippui jopa kymmeniä prosentteja. Tämän ikäisenä jo ymmärtää, että on olemassa muutakin elämää. Sen takia terve järki sanoo, ettei puolikuntoisena voi treenata täysillä.