Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Tuunauksella saat vanhasta vaatteesta uuden ja epäsopivasta istuvan

Vanhasta vaatteesta voi pienellä vaivalla saada uudestaan käyttökelpoisen, eikä sitä tarvitse jättää kaapin pohjalle tai heittää roskiin. Käsityön ammattilainen Anitta Hakola on tehnyt pitkän uran työväenopiston tuntiopettajana ja pitänyt vaatteiden tuunaukseen keskittyneitä kursseja. Tuunauskurssit ovat olleet suosittuja. Hakola iloitsee, kuinka paljon ihmiset nykyään tekevät käsillään. Hän toivoo, että ihmiset harkitsisivat kaksi kertaa vanhan tai epäsopivan vaatteen pois heittämistä. Usein vaatteessa on ainakin osia, joilla voi antaa uutta ilmettä toiselle vaatteelle. Esimerkkeinä Hakola mainitsee vetokeljut ja soljet, ne kannattaa ottaa talteen. Myös kierrätyskeskusten ja kirpputorien tarjonta kannattaa katsastaa. Kierrätyskeskuksista löytyy kilotavarana yksityiskohtia vaatteisiin ja usein niistä löytyy edullisia farkkuja, joista voi tehdä vaikka hameen tai laukun. –Suurin osa vanhoista vaatteista ja kankaista on sellaisia, mistä saa työstämällä jotain käyttökelpoista. Tekstiili on ongelmajätettä, joten tuunaus on hyvä vaihtoehto roskiin heittämiselle, Hakola huomauttaa. Ekologisuus onkin monesti yksi syy tuunauksen suosion takana. Melkein jokaisesta kodista löytyy kaappiin lojumaan jääneitä vanhoja vaatteita ja kankaan paloja. Hakola kannustaa kurkkaamaan omat kaapit läpi, ennen kangas- tai vaatekauppaan suuntaamista. Vanhoista pöytäliinoistakin voi loihtia kesävaatteita. –Pitsisestä pyöreästä pöytäliinasta tehdyt hameet tuntuvat olevan nyt hitti, niitä näkee tanssilavoillakin. Sellainen on myös helppo tehdä, Hakola kertoo. Pyöreä pitsiliina muuntuu hameeksi leikkaamalla keskelle pyöreä aukko ja laittamalla siihen esimerkiksi kuminauha, jonka avulla hame pysyy vyötäröllä. Omista vanhoista vaatteista voi tehdä lasten vaatteita. Collegepaidan hihat taipuvat pienellä vaivalla vauvan konttaushousuiksi. Hakola kertoo tehneensä myös t-paidoista potkuhousuja. Lisäksi vanhan venähtäneen t-paidan voi kaventamalla muokata uudestaan itselleen sopivaksi. Juttu jatkuu videon jälkeen. –Eikä tuunauksen tarvitse olla näin isoa, että tehdään kokonaan uusi vaate. Tuunausta on myös juhlamekon koristelu tai jakun pienet muutostyöt, Hakola huomauttaa. Monesti juhlapuvut ovat kertakäyttöisiä ja seuraaviin juhliin halutaan jotain aivan muuta. Tuunaus on hyvä ratkaisu, kun halutaan vaihtelua. –Monesti ihmisillä on hyviä mekkoja, joista saa uuden juhlamekon pienelläkin somistuksella. Voi laittaa koristeita, muokata olkaimia tai ihan mitä vain keksii, Hakola sanoo. Hakolan oma hääpuku oli ensin kahden morsiamen käytössä. Hän teki pukunsa itse ja toinen morsian tanssi sillä häänsä, ilman puvun muokkausta. Hakola ei tämän jälkeen jättänyt pukuaan kaappiin lojumaan, vaan hyödynsi sen tekemällä hääpuvusta kastemekon. Hakolalle oli alusta asti selvää, että puku kierrätetään häiden jälkeen. –Jo kangasta ostaessa mietin, millaisen kankaan valitsen. Kaavailin puvusta kastemekkoa jo alusta alkaen, Hakola kertoo. Hääpuvun muokkaaminen kastemekoksi oli helppoa. Muoto pysyi samana, vai mittasuhteet piti muuttaa. Mekon helmaan on kirjailtu siinä kastettujen lasten nimet. Hakola kertoo, että mekkoa voi muokata ja somistaa aina vanhempien toiveiden mukaan. Tuunaus voi olla kenen tahansa harrastus. Ei tarvitse olla ammattilainen, vaan tekemällä oppii. Tuunauksessa on vapaat kädet tehdä mitä ikinä keksiikään. Aina ei tarvitse nähdä suurta vaivaa ja purkaa vaatetta. Tuunaus voi olla hyvinkin pienitöistä. –Tämä sopii kaikille ja varsinkin niille, jotka miettivät miten käyttäisivät luovuuttaan. Tässä voi haastaa itseään tai tehdä helppoja pieniä muutostöitä, Hakola toteaa.