Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Museon Vestarit herättää kotiseutumuseon eloon

Längelmäki-seuran ylläpitämä kotiseutumuseo herää musiikin voimalla henkiin, kun viidennet Museon Vestarit kajahtavat ilmaan lauantaina 16. kesäkuuta. Alue avautuu yleisölle klo 18. Museo on suurimman osan vuodesta hiljainen ja melko huomaamatonkin. Se sijaitsee Hiukkaalla metsän suojissa ja siihen kuuluu kolme rakennusta, asuinrakennus, riihi ja vilja-aitta. Päärakennus on Vestareiden ajan auki. Kerran kesässä museon pihamaa täyttyy musiikin kuuntelijoista ja vanhan riihen katoksen alta kantautuu akustinen musiikki. Tänäkin vuonna Längelmäeltä kotoisin oleva Heta Salkolahti esiintyy yhtyeensä Town of Saints kanssa tapahtumassa. Yhtye ehtii piipahtaa Museo Vestareilla Euroopan kiertueensa ohessa. Town of Saintsin kiertueaikataulu vaikutti myös siihen, että Vestarit järjestetään tänä vuonna jo kesäkuussa heinäkuun sijaan. Vestareilla esiintyy myös Saku Ryhänen Duo, joka on tuttu näky Vestareiden kattauksessa. Aikaisemmin yhtye on esiintynyt triona. Museon Vestarit on Längelmäki-seuralle kesän päätapahtuma. Vestarit saivat alun perin alkunsa, kun museon ympäristöä haluttiin elävöittää. –Kun kerran kotimuseo on, niin oli hienoa saada siihen yhteyteen jotain ohjelmaa ja lisää kävijöitä. Ensin suunniteltiin lauluiltoja, mutta sitten syntyi ajatus Vestareista, Längelmäki-seuran puheenjohtaja Aino Lammi kertoo. Museon Vestarit on koko perheelle suunniteltu tapahtuma, jossa tunnelma on aivan omaa luokkaansa. Lammi kertoo, että soittajat ovat aina ihastelleet paikkaa, vaikka pisimmät soittajat eivät edes mahdu seisomaan riihen lipan alla ja alustakin voi olla haastava. Myös yleisö on viihtynyt, vaikka istumapaikkoja on rajallinen määrä. Yleisöä Vestareilla on vuosittain 50 kävijän molemmin puolin, mikä on järjestäjien mukaan sopiva määrä pihan kokoon nähden. –Eräs äiti sanoi, että nämä ovat ainoat Vestarit, joissa hän käy ja on ihanaa, kun saa ottaa lapset mukaan. Vestareilla se fiilis, millä esiintyjät soittavat on jotain aivan käsittämätöntä, Lammi kertoo. Edit. 11.6. klo 13.53: Korjattu tapahtuman nimi sen oikeaan muotoon.