Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Esikoiskirjailija haluaa kannustaa lapsia ja nuoria lukemaan enemmän

Markus Ikola on tehnyt pitkän uran luokanopettajana, mutta nyt häntä voi kutsua myös kirjailijaksi. Karisto julkaisee Ikolan esikoisteoksen, Jasu mestarimokaaja, 15.kesäkuuta. Lapsille ja nuorille suunnatun kirjan päähenkilönä seikkailee kuudesluokkalainen Jasu yhdessä kavereidensa kanssa. Kirja sisältää toistakymmentä lyhyttä kertomusta kaverusten hölmöistä edesottamuksista. Ikola on hakenut mielikuvia ja tunnelmia omasta lapsuudestaan ja koulumaailmasta, jossa työskentelee alakouluikäisten lasten ja nuorten parissa. Ikola huomauttaa kuitenkin, että tapahtumia tai hahmoja ei ole poimittu todellisuudesta vaan ne ovat täyttä fiktiota. Ikola kertoo aina olleensa tarinankertoja. Lapsuudesta asti sana on ollut hallussa ja luovuutta on riittänyt. Nyt julkaistavaa tarinaa hän on lukenut jo vuosia sitten oppilailleen ja tarjosikin Jasun tarinoita kahdelle kustantajalle jo kuusi vuotta sitten. –Siinä sattui vähän kaikenlaista. Toinen kustannusyhtiö lopetti toimintansa ja toisessa asiaa hoitanut kustannustoimittaja vaihtoi työpaikkaa. Teksti jäi sillä kertaa julkaisematta, Ikola kertoo. Puolitoista vuotta sitten Ikola luki tekstejään jälleen oppilailleen. Lukuhetken päätteeksi opettajalle tokaistiin, että hänen tarinoitaan olisi mukava lukea myös kirjana ja varmasti monet muutkin tahtoisivat tutustua Jasun kommelluksiin. Oppilaiden innostamana Ikola lähetti tekstinsä toistamiseen Karistolle. Pian sopimus oli kirjoitettu ja kirjan työstäminen alkoi. –Usein puhutaan, että aikuiset kannustavat lapsia toteuttamaan haaveitaan. Tässä tapauksessa minä olinkin se, jota lapset kannustivat, Ikola toteaa. Ikola halusi kirjoittaa lapsille ja nuorille kirjan, joka innostaisi lukemaan. Hän on myös huomannut kuinka mielellään nuoret kuuntelevat, kun heille luetaan. Ikolan kirjaa on helppo lukea sellaisenkin lapsen tai nuoren, joka ei jaksa keskittyä pitkiin teksteihin. Kirjan lyhyet tarinat ovat itsenäisiä, vaikka niissä seikkailevat samat henkilöhahmot. –Olisi tärkeää tarjota sellaista tekstiä, mikä kiinnostaa ja koukuttaa nuoren lukijan. Aikuiset monesti ajattelevat, että nuorten pitäisi lukea opettavaisia ja sivistäviä teoksia. Ne ovat usein aika raskaita. Toivon, että tämä kirja olisi monelle nuorelle portti lukemisen maailmaan, Ikola kertoo. Tällä hetkellä kirjoittaminen on Ikolalle tärkeä harrastus ja henkireikä. Ideoita tulvii mieleen aika ajoin ja ne on heti kirjoitettava ylös. Väkisin hän ei tietokoneen ääressä istu kirjoittamassa. –Haaveilen, että jossain vaiheessa jäisin tauolle opetustyöstä ja keskittyisin kirjoittamiseen. Olisi mukavaa kiertää kertomassa Jasun tarinoita muissakin kouluissa ja kannustaa nuoria lukemaan, mutta ainakaan heti se ei ole mahdollista, Ikola toteaa. Ikolalle on ilmoitettu kustantajan suunnalta, että uusia tarinoita otetaan mielellään vastaan, kun ne valmistuvat. Jasun tarina onkin saamassa myöhemmin jatkoa. Kaksi uutta tarinaa on jo kirjoitettu ja luettu omille oppilaille. Ikola kertoo, että pöytälaatikosta löytyy aihiot myös muutamaan vanhemman yleisön kirjaan. Hän toivoo pääsevänsä työstämään niitä tulevina vuosina. EDIT 7.6.2018 klo 8.57 Ikola tarjosi ensimmäisen kerran kirjaa Karistolle kuusi vuotta sitten, ei kymmenen.