Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Nokka kohti nuorten EM-kisoja – Aarni Ronkaisella on pitkän tähtäimen tavoitteita

Viime viikonloppuna kultaa Kouvolassa järjestetyistä suunnistuksen kauden ensimmäisistä SM-kisoista napannut 15-vuotias Jämsän Retki-Veikkojen suunnistaja Aarni Ronkainen on iloinen kauden hyvästä avauksesta. Suorituksellaan poika lunasti itselleen paikan 29. kesäkuuta – 2. heinäkuuta Bulgariassa järjestettäviin nuorten suunnistuksen EM-kilpailuihin H16-sarjaan. Tulevat kisat ovat ensimmäiset kansainväliset mittelöt Ronkaisen urheilu-uralla. –On tosi hienoa päästä kilpailemaan ulkomaille edustamaan Suomea. En odota kisoista voittoa, koska sarjassa on minua vanhempia ja kokeneempia suunnistajia, mutta se on hyvää kokemusta tulevaisuutta varten. Ehkäpä sitten ensi kerralla olisi mahdollisuus päästä palkinnoillekin, Ronkainen kertoo hymyillen. Metsässä on hyvä olla Ihan pienestä saakka suunnistusta harrastanut nuorukainen on tyytyväinen, että vanhemmat johdattivat hänet juuri kyseisen lajin pariin. Nyt pari vuotta tosissaan kilpaillut poika pärjäsi viime kaudellakin hienosti voittaen muun muassa oman sarjansa Suomen mestaruuden. –Isä ja äiti ovat harrastaneet partiota, ja iskä innostui sitten käymään iltarasteilla. Minä kuljin jo pienenä mukana ja aloitin suunnistuskoulun varhain. Ensimmäinen kisamuisto minulla on Särkänniemisuunnistuksesta, mutta en muista yhtään, minkä ikäinen olin silloin, poika kertoo. Ronkainen viihtyy hyvin yksilölajin parissa, ilman muita metsän keskellä. –Tässä lajissa pääsee näkymään uusia paikkoja. Viihdyn hyvin metsässä, vaikka yksikseen siellä saakin höpötellä. Haastetta suunnistukseen tuovat vaihtelevat maastot. Pojan isä, Teemu Ronkainen , toimii tällä hetkellä suunnistuslupauksen valmentajana. Ronkainen harjoittelee yksikseen, mutta osallistuu tietysti myös Retki-Veikkojen järjestämille iltarasteille ja suunnistusleireille. –Harrastan myös jalkapalloa ja hiihtoa. Kumpikin laji antaa eväitä myös suunnistukseen. Hiihtäessä tulee kohotettua pitkillä lenkeillä kestävyyskuntoa ja jalkapallossakin juoksukunto kasvaa. Omiksi vahvuuksikseen poika kertoo hyvän kartanlukutaidon ja kohtuullisen hyvän juoksukunnon. –Kuljen myös aika hyvin suunnassa. Toki aina jotain kehitettävää on. Pitkän tähtäimen suunnitelmia Paunun yläkoulun kahdeksannen luokan lauantaina päättävä poika kertoo, ettei vapaa-aikaa koulun ja urheilun jälkeen jää hirveästi, mutta sen pienen ajan hän käyttää kavereiden kanssa. –Olen liikuntaluokalla, ja meillä on tosi hyvä yhteishenki. Liikuntaluokka on ollut minulle hyvä vaihtoehto, koska se tukee harjoitteluani. Koulu on mennyt kivasti, vaikka joskus treenien jälkeen ei meinaisikaan enää jaksaa kaivaa ruotsin kirjaa esiin ja päntätä kokeeseen, Ronkainen myöntää. Kesällä hänellä on edessä rippikoulu, mutta sitä ennen Ronkainen keskittyy kesäkuun puolivälissä olevaan Jukolan viestiin ja tuleviin EM-kisoihin. –En onneksi jännitä ennen kisasuoritusta. Verryttelyn aikana keskityn asiaan enkä juttele kenellekään. Tämä on ensimmäinen vuosi, kun saan osallistua Jukolan viestiin, joten odotan noitakin kisoja innolla. Kesän aikana eteen tulee myös aika monet SM-kisat enemmän kuin viime kaudella. Ronkaisella on suunnistuksen suhteen pitkäjänteiset suunnitelmat. –Tavoitteenani on menestyä tulevaisuudessa aikuisten pääsarjassa, ja sen eteen teen töitä, poika paljastaa. Peruskoulun jälkeen poika ei ole ajatellut lähtevänsä pois Jämsästä. –Enköhän minä lukioon jatka. Täällä on hyvä ja turvallinen olla, eikä tarvitse sitten huolehtia ruoanlaitosta, kun asuu kotona.