Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Barokin ajan musiikki tuo kaivattua rauhaa hektiseen arkeen

Viulisti Jonas Hirvelä ja urkuri Marko Kupari yhdistävät jälleen musiikilliset voimansa ja konsertoivat Miekkainpetäjän kappelissa sunnuntaina 10.6. Konsertin teemana on barokkimusiikki ja kattauksessa on muun muassa Vivaldin ja Bachin sävelmiä. Miekkainpetäjän kappeli on muusikoiden mukaan akustiikaltaan juuri oikeanlainen barokin ajan musiikille. –Viulu ja urut ovat siinä tilassa hyvässä tasapainossa, Hirvelä kertoo. Tuleva konsertti on kuudes peräkkäinen yhdessä toteutettu tapahtuma. Konserttiin on koottu kolmen aikaisemman konsertin parhaimmistoa. Hirvelän mukaan barokin musiikissa kiehtoo sen kiireettömyys ja rauha. Hän toivoo sen tuovan kuulijoille vastapainoa arjen hektisyyteen. Hän nostaa konsertin yhdeksi helmeksi Bachin a-mollin viulukonserton. Hirvelä ja Kupari tekevät mielellään yhdessä musiikkia alueen konserttikävijöille. Yhdessä tekeminen tuo uutta oppia omaan soittamiseen ja työskentelytapoihin. Muusikot iloitsevat Jämsän vireästä musiikkitoiminnasta ja paikallisen tekijän saamasta arvostuksesta. –Ihmiset käyvät paljon konserteissa. Ei ole tarvinnut tyhjille seinille soittaa ja ihmisillehän me tätä tehdään, Kupari toteaa. Suurimman motivaation muusikot kertovat saavansa yleisön palautteesta ja kannustuksesta. Tietenkin myös musiikki itsessään kiehtoo ja on heille intohimo. Jo harjoitukset tuovat nostetta arkiviikkoon. –Onhan se hienoa, kun pääsee tekemään Bachin konserton livenä, Hirvelä toteaa.