Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Armotonta menoa

Keväällä 2017 Jyväskylän kaupunginteatterin Papin perhe -näytelmän toinen puoliaika käynnistyi sillä, että Amnestyn kampanjatyöntekijää esittävä näyttelijä kysyi yleisöltä, kiinnostaako ihmisoikeudet. Hän kertoi, miten edelleen on maita, joissa naulitaan ihmisiä ristiin. Sitäkin mietitään, miksi Jeesus ei palaa keskuuteemme. "Johtuukohan se siitä, että me odotamme häntä täällä ristien kanssa?" Uskon, että Minna Canth ei käänny haudassaan, vaikka näytelmäänsä onkin ronkittu tuolla tavoin. Aikaansa edellä ollut nainen varmasti pohdiskeli, miksi kärsimyksen pitää olla kaiken keskiössä. Näytelmässä sen tilalle ehdotetaan armoa, rauhaa ja rakkautta. Kärsimyksen jalostavaa vaikutusta voi testata laittamalla kiviä kenkiinsä ja lähtemällä lenkille. Jos haluaa vuodattaa tositarkoituksella verta, hikeä ja kyyneleitä, suosittelen kääntymään SPR:n veripalvelun puoleen. Toisten mielestä kepillä saa paremmat tulokset kuin porkkanalla. Meitä ohjataan käskyillä ja kehotuksilla. Toisto vahvistaa sitä, mitä ei saa tehdä. Joissain hurmoksellisissa liikkeissä sanoma tuntuu olevan, että älä ajattele itse. Kyseenalaistamatta jättäminen on kuuliaisuutta. Jumalahan ei tee virheitä. Siten hänen epäonnistumisensakin ovat täydellisiä. Lopulta se on kuitenkin vain alistumista. Enkä nyt mollaa vain uskonnollisia yhteisöjä. Armon vuonna 2011 puoluetoverini hehkutti Vihreiden eroavan muista puolueista sillä, että "me olemme rehellisiä". Hän oli uskossaan vähintäänkin vahva. Samalla hän oli fanaattisuudessaan yhtä harhainen kuin ulkomaailman pois sulkevat lahkolaiset. Minä olin hänelle armollinen ja sanoin, että älä ny viitti lässyttää. Välillä kadehdin sokeaa uskoa. Sellainen elämä tuntuisi turvallisesta. Sitä voisi mennä laput silmillä niin kuin ravihevoset. Vaan jokuhan niitäkin käskyttää. Jokseenkin säännönmukaisesti karismaattiset johtajat paljastuvat tunnekylmiksi, vainoharhaisiksi ja päälle päätteeksi sadisteiksi. Laimeimmillaan he kavaltavat seuraajiensa lahjoittamat varat ja karkaavat rakastajansa kanssa Karibialle. Siltikin, paljon hyvää on rinnassa jokaisen, vaikka ei aina esille loista. Saddam Husseinkin kirjoitti romanttisia tarinoita. Ehkä se elämä epäilevänä Tuomaana on kuitenkin hedelmällisempää.  Tie ja totuus kun ovat mutkaisia asioita, ja mahtuuhan elämään töyssyjäkin.