Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Valintana tulevaisuus

Optimistisinkin luonne uhkaa joskus taittua kun negatiivisten uutisten kierre kiihtyy ja pessimistinen ilmapiiri sakenee. Eräässä väestökehityksestä kertovassa artikkelissa puhuttiin Äänekosken laskevasta asukasluvusta mainiten, että ”Jämsässä menee vielä huonommin”. Ilmiölle on varmasti useita syitä eikä kukaan liene pysty yksiselitteisesti vastaamaan siihen, oliko ensin muna vai kana: ovatko säästöt ja palveluiden supistaminen aiheuttaneet väestökadon vai toisin päin. Tai onko syy jossain ihan muualla. Omalla kohdallani juuret vetivät aikanaan takaisin kotiseudulle, mutta viimeisen vuoden aikana luodut uhkakuvat koulujen lakkauttamisesta, liikuntapaikkojen vähentämisestä sekä päiväkotipalvelujen supistaminen ovat repineet juuria irti ihan huolella. Itsekin kyläkoulun kasvattina uhka viimeisten kyläkoulujen lakkauttamisesta teki suoraan sanoen pahaa. Uskon vahvasti että ensimmäisiä kouluvuosiaan käyville pienille ihmisille hyödyt yhteisöllisestä, omaa asuinaluetta lähellä sijaitsevasta koulusta ovat suuremmat kuin isojen luokkakokojen yhtenäiskouluista. Puolensa toki molemmissa, mutta kyse onkin valinnoista; siitä kuinka erilaisissa tilanteissa olevilla ja erilaisia intressejä omaavilla perheillä on vara valita. Kaikki eivät halua asua keskustassa, eikä kaikkien lasten kohdalla pidempi koulumatka ja suuremmat ryhmät ole kehityksen kannalta merkityksettömiä. Varhaiskasvatuksen osalta toiset lapset tarvitsevat rauhallisen, kodinomaisen paikan luonnon keskellä kun toinen vaatii eri tavalla virikkeellisen ympäristön. Liikuntaolosuhteet vaikuttavat osaltaan asuinpaikan valintaan, mutta etenkin ihmisten hyvinvointiin. Toiset arvostavat lähimetsää, kun toiset haluavat läheltä löytyvän kaiken frisbeegolfista judosaliin. Oleellista onkin, että normaali arki on mahdollisimman sujuvaa niin keskellä keskustaa kuin kaupungin laidoillakin. Kiristysten ja lakkautusten tietä on nyt seurattu toistakymmentä vuotta, eikä selkeää positiivista suuntaa ole valitettavasti löytynyt. Olisiko aika keskittyä vahvuuksien vahvistamiseen ja niiden markkinointiin sen sijaan että annettaisiin lapsiperheille lisää syitä nostaa kytkintä? Tässä tilanteessa tarvitsemme rohkeita ideoita ja niiden toteuttamista, yhteistyökykyä, sujuvuuteen panostamista ja uskoa tulevaisuuteen.