Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Helli kesävieraita herkullisella grilliruoalla – Keittiömestari Mika Salosen kesämenu vie kielen mennessään

Grillistä nousee huumaava tuoksu, kun keittiömestari Mika Salonen kääntää ritilällä lepäävät lohifileet ympäri. Vuodesta 1996 lähtien keittiössä työskennellyt mies grillaa mielellään etenkin mökillä, jos kestittäviä on kerääntynyt pöydän ympärille. Intohimo ruoanlaittoa kohtaan ei ole sammunut vuosikymmenten varrella. –Grillatahan voi melkein mitä tahansa. Vain mielikuvitus on rajana. Vuosien varrella välillä on tietysti alanvaihtokin käynyt mielessä, mutta työssäni on niin paljon plussia, etten kuitenkaan ole halunnut mitään muuta tehdä, mies kertoo asetellessaan lohipalaa värikkäiden kasvisten päälle. Salosilla grillataan enimmäkseen kalaa, kanaa ja lihaa eri kasvisten kanssa. Mökillä kasvaa ruukuissa yrttejä, kasvimaalta löytyy niin porkkanaa kuin perunaakin, ja löytyypä pihapiiristä tomaattia, sipulia ja kesäkurpitsaakin marjoja ja hedelmiä unohtamatta. –Kannattaa käyttää kauden satoa hyväkseen. Ohjeita voi aina tuunata oman mielen mukaan. Ei kannata pelätä ruoanlaittoa tai mokia. Tekemällä oppii, mies summaa. Älä kahmi liikaa tekemistä Vaikka kolmen ruokalajin illallinen olisi kiva loihtia itse alusta saakka, kannattaa Salosen mukaan kahmia tekemistä kohtuudella, ellei halua viettää koko iltaa essu päällä. Salonen muistuttaa, että usein yksinkertainen on kaunista. –Tee muutama juttu alusta lähtien itse, esivalmistele ruoat mahdollisimman pitkälle jo aiemmin ja hanki esimerkiksi osa kastikkeista valmiina. Salonen on loihtinut helpon kesämenun grillissä valmistettavaksi. Ruoat voi esivalmistella edellisenä päivänä, jotta aikaa jää myös kesävieraiden kanssa seurusteluun. Juomaksi menun kanssa käy keittiömestarin mukaan vaikka sitruunalla ja mintulla maustettu vesi, valkoviini tai olut. –Kasvikset voi pilkkoa wokkiin valmiiksi, bruchettaan voi tehdä tomaattisipulisalaatin edellisenä päivänä samoin kuin myös wasabikastikkeen lohen kaveriksi. Mika Salosen ohjeella ruokaa valmistuu neljälle hengelle. Halloum bruchetta 4 palaa moniviljapatonkia tomaattisipulisalaattia marinoitua punasipulia paketti halloumjuustoa valkosipuliöljyä balsamicokastiketta pestokastiketta koristeeksi rucolaa Tee näin: Viipaloi halloumjuusto pitkittäin reiluiksi paloiksi ja grillaa. Paahda patongin palat grillissä ja sivele pintaan valkosipuliöljyä. Laita juusto patongin päälle, asettele tomaattisipulisalaattia ja marinoituja punasipuleita juuston kaveriksi, pirskota komeuden päälle pestokastiketta ja balsamicoa. Koristele halutessasi rucolalla ja limellä. Tomaattisipulisalaatti: 200g kirsikkatomaatteja 20g ruohosipulia Sokeria Suolaa Mustapippuria 1 tl omenaviinietikkaa Tee näin: Pese ja pilko tomaatit, hienonna ruohosipuli ja sekoita kaikki ainekset kulhossa. Salaatin voi tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä. Marinoitu punasipuli: 2 punasipulia renkaina 1 rkl sokeria suolaa 2 tl omenaviinietikkaa Tee näin: Sekoita mausteet ja omenaviinietikka ja viipaloi sipuli renkaiksi. Kaada marinadi sipulien päälle ja anna maustua. Lohi wasabikastikkeella kasviswokin kera 4 lohifilettä n. 150 g kappale Valmista teriyaki-kastiketta Seesaminsiemeniä Kasviswok: 1 sipuli 1/2 kesäkurpitsaa 4 porkkanaa 1 rasia herkkusieniä 3 paprikaa 4 vihreää parsaa Lemoncurry-maustetta Suolaa Pippuria Hunajaa Wasabikastike: Wasabitahnaa maun mukaan 1/2 avocadoa 150 g kermaviiliä suolaa pippuria hunajaa Tee näin: Mittaa wasabikastikkeen ainekset tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi, mausta maun mukaan. Suikaloi kasvikset, paista pannulla tai grillaa grillissä. Lisää lopuksi mausteet. Leikkaa lohifileet ja öljyä ne, jotta fileet eivät tartu grilliin. Grillaa lohta ensin nahkapuoli alaspäin ja käännä, mausta suolalla. Paista parsoja hetki grillissä. Lado lautaselle kasviksia, lohi ja parsa. Koristele wasabi- ja teriyaki-kastikkeilla ja ripottele lohen päälle seesaminsiemeniä. Kesäiset hedelmävartaat 1 rasia mansikoita 1 papaija 1 tuore ananas minttusokeria (1 dl sokeria, 1 dl tuoretta minttua) purkki valmista vaniljarahkaa Tee näin: Sekoita minttusokerin ainekset tehosekoittimella sekaisin. Paloittele hedelmät. Asettele varrastikkuihin vuoron perään mansikoita, ananasta ja papaijaa. Paista vartaita grillissä hetki. Laita lautaselle rahkaa ja vartaat, ripottele päälle minttusokeria. Muista lämmittää grilli tarpeeksi kuumaksi. Älä laita liikaa ruokia grilliin kerralla, jotta teho säilyy. Älä ylimausta ruokia. Mausteita saa lisättyä jälkikäteen. Sipaise grillattavien päälle öljyä, jotta ne eivät grillatessa tartu ritilään kiinni. Voit myös vaihtoehtoisesti hangata raakaa perunaa grilliritilään. Se ehkäisee ruoan tarttumista. Muista oikea paistoaika. Ylikypsät kasvikset tai liha eivät hivele makunystyröitä. Muista puhdistaa grilli käytön jälkeen. Kuumana ruoka irtoaa grillistä paremmin.