Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Hyönteistutkija Reima Leinonen ennustaa ötökkärikasta juhannusta: "Hyttysillä ja mäkäräisillä on juhannuksena baari auki"

Juhannuksesta on tulossa ötökkärikas. Niin hyttyset, mäkäräiset kuin paarmatkin ovat päässeet lätäköistä, kosteikoista ja virtavesistä siivilleen, ja hyönteisiä voikin alueesta riippuen tuntua olevan liikkeellä paljon edelliskesää enemmän. Pienenkin alueen sisällä vaihtelut hyönteismäärissä voivat olla suuria johtuen alkukesän lämpöjaksosta. Todellisuudessa hyttysiä voi kuitenkin olla koko kesää ajatellen määrällisesti vähemmän kuin edelliskesänä. –Osassa paikoissa lämpöjakso kuivatti esimerkiksi hyttysten suosimat kosteikot kokonaan, eivätkä hyttyset päässeet kuoriutumaan tai kehittymään toukkavaihetta pidemmälle ollenkaan, joten näillä alueilla ei verenimijöitä välttämättä ole riesaksi asti. Niillä alueilla, joilla lämpö ei kosteikkoja kuivattanut, on taas putkahtanut kerralla lentoon todella runsaasti hyönteisiä, Kainuun ely-keskuksen hyönteistutkija Reima Leinonen toteaa. Hyttysten lentoaika on noin kolme viikkoa, ja munien kuoriutuminen alkoi hetki sitten ja jatkuu tasaisena myös tulevalla viikolla. Leinosen mukaan on siis turha ajatella, että kolmen viikon kuluttua hyttyset olisivat kadonneet. –Suomessa on 40 hyttyslajia, ja osa lajeista on myöhemmin kuoriutuvaa sorttia, joten kyllä niitä riittää läpi kesän. Kylmemmissä koloissa talvehtineet munat kuoriutuvat myöhemmin kuin lämpöisissä lätäköissä olleet. Juhannuksen viileä sää voi laittaa paarmat parkkiin Myös mäkäräiset kiusaavat juhannuksena. Mäkärän toukat elävät virtavesissä ja lentoon päässeet hyönteiset viihtyvät virtavesien läheisyydessä. Leinosen mukaan ne ovat kuitenkin eteviä lentäjiä ja matkaavat kyllä päiväaikaan veriaterian perässä satojenkin metrien päähän vesistöjen läheisyydestä. –Pitää kuitenkin muistaa, että suuressa hyönteismäärässä on myös positiivinen kulma. Hyönteissyöjälinnut ovat ilahtuneita ötököiden määrästä ja popsivat mahansa täyteen apetta. Juhannukselle ennustettu viileä ja pilvinen sää hillitsee ainakin hieman paarmojen liikehdintää. –Paarmat menevät kalsealla kelillä parkkiin, mutta hyttyset kyllä tulevat kauempaakin aterioimaan tankkauspisteen haistaessaan. Siihen voi varautua, että juhannuksena piisaa ötököitä, Leinonen kertoo. Parhaiten mäkäräisiä ja hyttysiä vastaan suojaudut vaalealla, tiheäkuosisella ja väljällä vaatetuksella. Mäkärät tunkeutuvat vaatetuksen alle pienistäkin raoista ja hakeutuvat mielellään ohuille ihoalueille. Käytä iholle laitettavia karkotteita. Suurin osa hyönteismyrkyistä karkottaa myös paarmoja ja mäkäräisiä. Markkinoilla on myös valtava määrä erilaisia sähköisiä hyttyskarkottimia, joista voi olla apua. Tärkeintä hyttysten torjunnassa on pitää niiden lisääntymispaikat kuivina. Katso, että kotipihassa ei ole paikkoja, joihin sadevesi jää seisomaan. Tyhjennä lasten kahluualtaat, kun ne eivät ole käytössä. Pidä räystäskourut puhtaina lehdistä. Vaihda vesi kastelutynnyreistä ja puutarha-altaista kerran viikossa. Mitä enemmän tiheää kasvillisuutta pihalla on, sitä enemmän on hyttysiä, sillä varjoisat paikat ovat hyttysten lepopaikkoja. Hyttysiä vastaan sisätiloissa taistellessa yksinkertaisin suoja on hyttysverkot ikkunoissa ja hyttysoviverho ulko-ovessa. Hyttysiltä suojautuakseen kannattaa suosia tuulisia paikkoja. Pienikin tuulenvire vaikeuttaa hyttysten lentoa. Lähde: Hyönteismaailma.fi