Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Jämsään muuttanut intialainen joogaopettaja Asha Piotelat: "Vaikka meillä on kaikkea, emme silti ole onnellisia"

Joogaohjaaja Asha Piotelat istuu jalat ristissä laiturin nokassa ja sulkee silmänsä. Hän hengittää syvään sisään ja päästää ilman rauhallisesti ulos keuhkoistaan. Hän näyttää siltä kuin hän ei kuulisi mitään muuta kuin itsensä – ja luultavasti hän ei kuulekaan. Lajiin ensimmäisen kerran kahdeksanvuotiaana tutustunut intialaisnainen kertoo aloittavansa aina aamunsa joogaharjoituksilla. –Joogan hyödyt ovat lyömättömät. Asana- eli liikeharjoitukset antavat keholle notkeutta, lihaskuntoa ja tasapainoa, mutta kokonaisvaltaisella joogalla on merkittäviä vaikutuksia myös henkiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Harjoitukset kuuluvat päivärytmiini, enkä osaisi olla ilman niitä, nainen kertoo. Piotelatin mukaan olemme kadottaneet yhteyden omaan itseemme, sisäiseen sieluumme. Nykyihmisillä on liikaa ärsykkeitä ja häiriöntekijöitä ympärillään. –Vaikka ihmisillä on kaikkea mitä toivoa voi, he eivät silti ole onnellisia. Olemme tyhjiä sisältä, koska aistiärsykkeet ja velvollisuudet saavat mielemme säntäilemään hullun lailla. Materia ei tee meistä onnellisia. Yhteys omaan sieluun Joogassa pyritään vapautumaan häiriötekijöistä ja saavuttamaan sisäinen rauha. Joogassa keskitytään ihmisen kokonaisuuteen: kehoon, mieleen ja oletettuun sieluun, ja tavoitellaan tilaa, jossa nämä kolme asiaa eheytyvät. –Uskon, että ihmisen on saatava yhteys itseensä, jotta hän voi olla onnellinen. Joogan harjoittelu ei ole vain asentoharjoituksien tekemistä, vaan mielen hallitsemisen opettelua. Hengitysharjoitukset ovat tärkeä osa joogaa. Mielen hallitseminen onkin joogaharjoittelun haastavin osuus. Joogin mukaan harjoittelu vaatii pitkäjänteisyyttä ja päivä päivältä itseensä sukeltaminen sujuu paremmin. –Where there is a will, there is a way, nainen toteaa tarkoittaen, että luja tahto vie vaikka läpi harmaan kiven. Piotelatin mukaan mieli on kuin lapsi, sitä ei voi pakottaa tai se alkaa hangoitella vastaan. –Mielelle täytyy antaa aikaa, ja päästää se vapaaksi. Hengitysharjoitusten avulla opit vaipumaan itseesi ja sulkemaan häiriötekijät pois. Hänelle laji on antanut onnellisuuden. –Jos minulla on jotain, olen onnellinen. Vaikka minulla ei ole sitä jotain, olen siltikin onnellinen. Sitä jooga on minulle. Koti Suomesta koko perheelle Vesipisarat putoilevat kameran linssiin Piotelatin tehdessä erilaisia asentoharjoituksia laiturilla. Naista alkaa naurattaa Suomen kesä – yhtenä päivänä on kuuma ja toisena päivänä ulkona ei tarkene edes takki päällä. Hiljattain Jämsään perheensä kanssa asettunut nainen rakastaa kuitenkin uutta kotikaupunkiaan ja Suomea. –Tulimme viime elokuussa Suomeen Helsinki City Marathonin vuoksi. Sen jälkeen päätimmekin muuttaa tänne. Tämä on ihana maa. Ihmiset ovat uskomattoman mukavia, luonto on kaunis, ja täällä on loistavat koulutusmahdollisuudet ja koulujärjestelmä. Sujuvasti englantia puhuva nainen on asunut aiemmin ranskalaisen miehensä kanssa Ranskassa ja sittemmin myös Intiassa, jotta perheen neljä lasta pääsivät kiinni myös intialaisiin juuriinsa. Jämsään perhe päätyi ystävien houkuttelemana. –Meillä oli täällä ystäviä valmiiksi. Olemme viihtyneet erittäin hyvin. Olen kotoisin Himalajan lähistöltä, joten kylmyys ja lumi ovat minulle tuttuja juttuja. Piotelat johdattaa jämsäläiset joogan maailmaan kansainvälisenä joogapäivänä Torstaina vietetään kansainvälistä joogapäivää. Jämsässä joogan ihmeelliseen maailmaan pääsee kosketuksiin Särkijärven kuntotalolla Piotelatin johdolla. Kaupungin liikuntapalveluiden järjestämällä ilmaisella joogatunnilla tutustutaan lajiin asento- ja hengitysharjoitusten avulla. –Mitään välineitä ei tarvitse tuoda mukaan. Kuntotalolla on matot, jota voimme käyttää tunnilla. Ohjaan tunnin englanniksi, mutta osallistujilta ei vaadita vahvaa englannin kielen osaamista. Elekielelläkin pärjää pitkälle, hän toteaa. Nainen kertoo neuvottelevansa myös säännöllisten joogatuntien pitämisestä, mutta vielä tulevat opetuskuviot eivät ole täysin selvillä. –Toivottavasti saan pitää paljon joogatunteja. Olen itse saanut joogasta valtavasti apua niin fyysisesti kuin henkisesti, ja toivon pystyväni antamaan muille yhtä hyviä kokemuksia. Joogatuokio Särkijärven kuntotalolla torstaina 21. kesäkuuta kello 16–17. Asha Piotelat antaa videolla pari vinkkiä, miten omaa ajatteluaan voi harjoitella hallitsemaan