Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Katseenvangitsijoita Riihigallerian täydeltä – Kesänäyttelyn taiteilijat linkittyvät Kuhmoisiin

Kuhmoisten Riihigallerian perimmäisessä aitassa on harmoninen tunnelma. Seiniä kiertävät valokuvataiteilija Marjukka Vainion vahvat teokset, joissa kasvit ja kukat näyttelevät pääroolia vangiten katsojan lumoihinsa. –Yritin jo kaksi vuotta sitten saada Vainiota mukaan kesänäyttelyyn. Olen aina ihaillut hänen töitään, ja on hienoa, että hän on tänä vuonna mukana Riihigallerian kesässä, näyttelyn koonnut ja jyryttänyt Sohvi Koskinen kertoo hymyillen. Vainio on Kuhmoisten Riihigallerian Kukkia ja kunniaa 50-vuotisjuhlanäyttelyn ainut kesävieras, sillä juhlavuoden kunniaksi perinteisessä kesänäyttelyssä keskitytään kuhmoislaisiin tai Kuhmoisiin jollain lailla sidoksissa oleviin taiteilijoihin. Koskisen mukaan juhlavuoden näyttelyä on valmisteltu viime kesästä lähtien. –Tänä vuonna halusimme mukaan mahdollisimman monta paikallista tai ainakin tänne kytköksissä olevaa taiteilijaa. Näyttely on koottu erityisesti kuhmoislaisia ajatellen, vaikka toki näyttelyssä käy paljon ihmisiä myös muualta. Monipuolista taidetta eri tekniikoilla Mukana on yhteensä 15 taiteilijaa ja useita kymmeniä eri tekniikoilla tehtyjä tauluja, veistoksia ja tilataideteoksia. Kesänäyttely on tasokas ja taiten koottu. –Tällä kertaa katsomista on ihan jokaiselle. Tiedän, että Kuhmoisissa asuu paljon ihmisiä, jotka eivät koskaan ole käyneet Riihigalleriassa. Toivottavasti paikallisuus tuo ihmiset tänne, sillä näyttely on todella näkemisen arvoinen, Koskinen kertoo. Vihreään metsämaisemaan hylätty auton romu kiinnittää katseen. Valokuvaaja Sami Perttilän teoksen aavemainen tunnelma ja värimaailman vehreys saavat ihon kananlihalle. Samassa riihessä Perttilän otosten lisäksi on myös Kuhmoisissa osan lapsuudestaan kasvaneen, vuoden 2016 nuoreksi taiteilijaksi valitun, Reima Nevalaisen väkeviä maalauksia. Teoksissa esiintyvät yksinäiset hahmot eivät tunnu olevan tästä maailmasta. –Olen erittäin iloinen, että sain Nevalaisen mukaan näyttelyyn, Koskinen toteaa tarkastellessaan taiteilijan suurikokoista maalausta. Näyttelyssä on mukana myös Kerttu Savijärven , Terttu Hassin , Jouko Nivarpään , Raili Nivarpään , Aulikki Niemi-Savolaisen , Jorma Heleniuksen , Eino Viikilän , Pirkko Viikilän , Olli Larjon , Anna Juurikan , Svetlana Ruohon ja Mariella Rauhalan töitä. Näyttely vetää tuhansia kävijöitä Itsessään jo Riihigallerian rakennus on näkemisen arvoinen paikka. Itseoppineen taiteilijan Niilo Suojoen itselleen työ- ja näyttelytiloiksi vuosina 1965–1968 rakentama galleria on nikkaroitu kuudesta lähitienoilta peräisin olevasta riihestä. –Rakennuskin on yksi taideteos muiden mukana, näyttelyn suunnittelussa ja kokoamisissa Koskisen korvaamattomana apuna ollut taideharrastaja Jukka-Pekka Lehtinen summaa. 50 vuoden ajan järjestetyissä kesänäyttelyissä on nyt monena vuonna käynyt yli 2000 ihmistä, mutta viime kesänä kävijämäärä ylitti jo 3000 ihmisen rajapyykin. –Tämä on varmaan viimeinen näyttely, jota minä olen tekemässä. Toivon tietysti, että mahdollisimman moni löytää paikalle ja nauttii näyttelyn kattauksesta. Kukkia ja kunniaa 50-vuotisjuhlanäyttely on esillä Kuhmoisten Riihigalleriassa aina 19. elokuuta saakka. Riihigalleria avoinna tiistaista sunnuntaihin kello 12–17. EDIT 20.6. klo 8.12: Korjattu Jukka-Pekka Lehtisen sukunimi Laitisesta Lehtiseksi.