Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Anna linnuille pesimärauha juhannuksenakin

Lintujen pesimäkausi on kesken, ja vesistöillä vielä runsaasti sekä hautovia emoja että pieniä poikasia. BirdLife Suomi muistuttaa juhannuksen viettäjiä lintujen pesimärauhasta. Saarille ja luodoille, joissa pesii lintuja, ei tule nousta. Lyhytkin vierailu luodolla voi aiheuttaa pesintöjen tuhoutumisen. Myös juhannuskokon paikka on valittava lintujen ja muun luonnon hyvinvointi huomioiden. Ihmistä kohti hyökkäilevä lintu varma merkki pesinnästä Parhaita lintujen pesimäpaikkoja ovat yleensä pienet, vähäpuustoiset tai puuttomat luodot. Vaikka yhtään pesää tai poikasta ei näkyisikään, ihmistä kohti hyökkäilevät tai hätääntyneet linnut ovat varma merkki pesinnästä. Tällaiselta paikalta on syytä poistua välittömästi. Maihinnousua lintujen pesimäpaikoille on suositeltavaa välttää vähintään heinäkuun lopulle asti. Pesimärauhan turvaaminen on luonnonsuojelullisesti tärkeää esimerkiksi usean uhanalaisen vesilintulajin ja selkälokin suojelemiseksi. Juhannuskokon rakentaminen ja polttaminen luodolla tuhoaa usein pesimälinnuston täysin. Lintujen pesinnän häiritseminen ja pesien vahingoittaminen on luonnonsuojelulailla kielletty.