Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Koskenpäälle perustetaan kyläyhdistys

Koskenpäällä katsotaan positiivisina eteenpäin, ja kyläläiset perustavat kylän kehittämiseksi ja tulevien tarpeiden kartoittajaksi kyläyhdistyksen. Koskenpäällä ei ole kyläyhdistystä, vaan kylän kehittäminen on ollut tähän saakka osakemuotoisen kehittämisyhtiön vastuulla. –Emme ole olleet tyytyväisiä kehittämisyhtiön toimintaan ja koemme, ettei yhtiö ole toimiva, yhdistystä puuhaamassa oleva Markku Koponen kertoo. Koskenpäällä on toiminut epävirallinen kylätoimikunta, jonka toiminta halutaan nyt virallistaa yhdistyksen avulla. –Haluamme yhdistyksen avulla terävöittää kylän kehittämistyötä. Samalla epävirallisesti toimineen kylätoimikunnan tekemästä työstä tulee virallista ja läpinäkyvämpää. Yhdistyksen perustamiskokous pidetään tiistaina 10. heinäkuuta kello 18 Koskenpään Pirtillä. Yhdistyksen toimintaan ovat tervetulleita kaikki Koskenpään koko kylän kehittämisestä kiinnostuneet ihmiset. –Kyläyhdistys tulee ajamaan koko entisen Koskenpään kunnan alueen kehittämistä. Perustamiskokouksessa yhdistykselle valitaan muun muassa puheenjohtaja, Koponen toteaa. EDIT: 10.7.2018 klo 13.29: Korjattu kyläyhdistyksen toiminta-aluetta.