Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Trap-ampuja Teemu Ruutana tähtää olympialaisiin, mutta ensin on EM-kisojen aika: "Suurimmat virheet tehdään oman pään sisällä"

Siitä ei ole kuin neljä vuotta, kun Teemu Ruutana houkuteltiin kilpailemaan trap-ammunnassa. Längelmäen Seudun Ampujien jäsenet kehottivat 15-vuotiasta Ruutanaa osallistumaan kisoihin, ja nuori jämsäläinen päätti mennä kokeilemaan. Kilpailuoikeuden saamiseksi lajissa tarvitaan tuomarikortti. Huhtikuussa 2014 Tampereen Kokkovuoressa Ruutanan suorittaessa korttia, silloinen maajoukkueen karsintaryhmän valmentaja Risto Suurla huomasi tuoreen ampujan taidot. Suurla alkoi hänkin yllyttää Ruutanaa pukemaan kilpailuasu ylleen. Niin siinä sitten kävi. Ruutanan ensimmäinen todellinen koitos oli – ei enempää eikä vähempää – SM-kilpailu kesäkuussa 2014. Y15-sarjaan osallistunut jämsäläinen tykitti savikiekkoja rikki mestaruuden arvoisesti Suomen ennätystuloksella 67/75. –Siitä aloin vasta treenaamaan kunnolla. Ensimmäisiin kisoihin lähdettiin vaan kokeilemaan, miten pojan käy, tällä hetkellä M20-sarjassa kilpaileva nuorukainen sanoo. Ura on ollut nousujohteista koko ajan. Jämsäläinen valittiin tänä vuonna haulikkolajien maajoukkueeseen, ja hänet nimettiin juuri viikko sitten Suomen EM-joukkueeseen, eikä paikka MM-kisoissakaan ole kaukana. Euroopan parhaat kilpailevat Itävallassa heinä-elokuun vaihteessa ja MM-taisto käydään Koreassa kuukautta myöhemmin. Tähtäin Pariisi vuonna 2024 Ruutanan laji on trap. Laji on ollut mukana olympialaisissa vuodesta 1908. Trapin ehkä tunnetuin suomalaisnimi on Satu Mäkelä-Nummela , joka voitti Pekingissä olympiakultaa vuonna 2008. Ehkä jonakin päivänä miesten puolen olympiaedustaja tulee Jämsästä. Teemu Ruutanan tähtäin on nimittäin asetettu vuoteen 2024, jolloin kesäolympialaiset järjestetään Pariisissa. –Se on sellainen haave, mutta tietenkin myös tulevaisuuden päätavoite. Viimeksi juhannuksena Ruutana osallistui kansainvälisiin kilpailuihin, kun hän kilpaili maailman cupissa nuorten-sarjassa. Jämsäläinen jäi yhden kiekon päähän finaalista, sillä viimeinen kierros koitui hänen kohtalokseen viidellä pummilla. Lopputuloksissa hän oli 11:s. –Pummia ei voi jäädä miettimään, koska sitten tilanne palloontuu ja niitä tulee lisää. Kiekko kerrallaan mennään. Ruutana ampui oman ennätyksen reilu viikko sitten viimeisessä MM-näyttökilpailussa Tampereella. Silloin voittotuloksena oli 117/125, jolla olisi tullut myös miesten sarjan kärkitila. Seura auttaa kiekkokuluissa Jämsä tarjoaa Ruutanalle hyvän harjoittelupaikan Ysitien kupeessa Länkipohjassa. Hän käy ampumaradalla neljästä viiteen kertaa viikossa. Yhdellä harjoituskerralla Ruutana ampuu rikki jopa 150 kiekkoa. –Seuran tuki on ollut suuri, sillä se sponsoroi minulle kaikki kiekot. Trap ei ole laji halvimmasta päästä. Yksi savikiekko maksaa noin 10 senttiä ja haulikon patruuna halvimmillaan 20 senttiä. Ratakäytössä oleva ase on metsästyshaulikkoa painavampi ja tasapainotetumpi. Sopivasta haulikosta pitää pulittaa 7 000 eurosta ylöspäin. Ruutanan mukaan li 12 000 euron jälkeen ampuja maksaa pääasiassa aseen ulkonäöstä. Tällä hetkellä Ruutana keskittää kaiken tarmonsa ammuntaan. Hänellä on opiskelupaikka ammattikorkeakoulussa, mutta kesätöissä hän ei ole. Keväällä ylioppilaaksi kirjoittanut Ruutana onkin lisännyt treenimäärää ennen arvokilpailuja, sillä harjoitus on ainoa tapa tulla paremmaksi ampujaksi. –Tämä on minulle sopiva laji, kun tässä on mielenkiintoa ja jännitystä. Ruutana sanoo myös, että trapissa palaute tulee välittömästi, eikä laji ole vain reikien ampumista pahvikuvioon. Ainoastaan yksi tavoite Ampuja tarvitsee tietyt fyysiset ominaisuudet pärjätäkseen. Hyvä näkö on tärkeää, mutta monesti kilpailu ratkeaa hermoihin. –Suurimmat virheet tehdään oman pään sisällä. Ruutana sanoo, että valmistautuessaan suoritukseen hän ajattelee, että tuleepa sieltä mitä tahansa, niin hän ampuu sen alas. Heti, kun kiekko lähtee heittimestä ampuja tietää, tuleeko osuma vai ei. –Tavoite on aina voittaa. Minun mielestäni kilpailussa on kaksi sijaa: voitto ja häviö.