Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Nysällä on peto irti – Iso Paha Susi hauskuuttaa koko perhettä kesäteatterissa

Tänä kesänä Nysän kesäteatterissa seikkailevat hauskat eläinhahmot näytelmässä Iso Paha Susi. Näytelmän ensi-ilta on perjantaina 27. heinäkuuta. Näytelmän on käsikirjoittanut Katja Krohn . Iso Paha Susi palkittiin vuonna 2003 Suomen teatteriliiton Vuoden Näytelmä –palkinnolla parhaasta ammattiteatterissa esitetystä kotimaisesta kantaesityksestä. Iso Paha Susi kertoo yksinhuoltajaksi jääneestä susi-isästä ja Ruuperi-pojasta, jolle hän joutuu etsimään ruokaa. Nälkä kurnii myös isän omassa vatsassa. Isä-susi jahtaa ruokaa keinolla millä hyvänsä. Iso Paha Susi tuo näyttämölle tutut sadut, mutta yllättävillä käänteillä maustettuna. Nysällä henkiin heräävän version ohjaajana on Maria Telén . Ohjaaja on saanut näyttelijöistä runsaasti intoa ja hyvää energiaa. Harjoitukset ovat sujuneet hyvin, vaikka ne päästiin aloittamaan melko myöhäisessä vaiheessa. –Harjoitusaikataulu on ollut aika tiukka, pääsimme aloittamaan vasta toukokuun loppupuolella. Näyttelijät ovat tehneet hyvää työtä ja sisäistäneet tekstin todella nopeasti. Ilman näyttelijöiden sitoutumista, ei tämä olisi ollut mahdollista, ohjaaja toteaa. Iso Paha Susi tuo varmasti monelle mieleen esimerkiksi sadun Punahilkasta. Ohjaaja paljastaa, että punahilkka piipahtaa myös tässä tarinassa. Telén huomauttaa, että näytelmässä riittää huumoria niin lapsille kuin aikuisillekin. Hän toivoo, että myös aikuiset löytävät tiensä yleisöön. –Tarinassa on juttuja, jotka naurattavat pienempiä, mutta myös paljon sellaista tekstiä, joka huvittaa aikuisia, mutta lapset eivät ymmärrä. Tarinaan sisältyy hauskojen tapahtumien ohessa tärkeitä, vakaviakin, asioita. Hassun hulluttelun keskellä käsitellään kiusaamista, yksinäisyyttä ja rakkautta. –Näytelmässä viitataan sellaisiin asioihin, joita löytyy monen ihmisen arjesta. Syrjintää, kiusaamista ja yksinhuoltajan arkea, Telén kertoo. Ison Pahan Suden roolissa ihastuttaa Iiro Suppula . 16-vuotias Suppula on ollut monta kertaa Nysän projekteissa mukana. Nuorella miehellä oli päärooliaan varten paljon tekstiä opeteltavana. –Olihan siinä opeteltavaa, mutta hyvin alkoi jäädä vuorosanat päähän, kun oppi kaikki iskurepliikit ja omat paikat, Suppula toteaa. Myös Ruuperia, Ison Pahan Suden poikaa, näyttelevä Anton Rajala on tuttu kasvo Nysän teatterilta. Rajala on mielissään teatterin hyvästä yhteishengestä. –Meillä on todella hauskaa yhdessä. Yhdet harjoitukset meinasivat mennä vähän penkin alle, kun nauratti niin paljon, Rajala kertoo. Pojat kertovat, että näytelmässä on paljon huumoria. –Paljon on menoa ja meininkiä, hauskaa riittää kaikenikäisille, pojat toteavat. Molemmat nuoret kehuvat teatteria harrastuksena. He myös pohtivat, josko siitä olisi ammatiksi saakka. –Pidän esiintymisestä. Musiikki ja näytteleminen ovat tärkeitä harrastuksia ja haluaisin ehkä tehdä tätä myöhemmin ihan työkseni, 13-vuotias Rajala tuumii. Nysän ryhmähenki on poikien mielestä loistava, niin harjoituksissa, esityksissä kuin talkoissakin. –Aina saadaan paljon aikaan, kun aletaan hommiin. Täällä tutustuu kaikenikäisiin ihmisiin ja se on mukavaa, Rajala toteaa. Suppula komppaa kaveriaan ja iloitsee teatterin myötä saaduista opeista. –Täällä oppii todella paljon esimerkiksi uusia vuorovaikutustaitoja ja miten toimia erilaisten ihmisten kanssa. Käsikirjoitus: Katja Krohn Ohjaus: Maria Telén Laulujen ohjaus: Anita Välimaa Puvustus: Marja Sotaniemi, Marjatta Väisänen Lavastus: Nysän Ukkokerho Rooleissa: Iiro Suppula, Anton Rajala, Minttu Jämsen, Salla Paasikivi, Inkeri Ojanen, Taru Väisänen, Reijo Väisänen, Irmeli Heikkilä, Pihla Viita-aho ja Heli Tiistola. Näytelmän ensi-ilta perjantaina 27. heinäkuuta kello 18 Muut esitykset: la 28.7. klo 14, su 29.7. klo 14 ke 8.8 klo 18, to 9.8. klo 18, la 11.8. klo 14 ja 18 la 18.8. klo 14 ja su 19.8. klo 14 la 25.8. klo 14 ja su 26.8. klo 14