Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Sinnikkyys tuo useimmiten palkinnon

Kun joku sanoo, että tuo ei varmasti onnistu, yritä kahta kauheammin. Mitä sinnikkäämpi olet, sitä todennäköisimmin saavutat lopulta päämääräsi. Tämä pätee niin elämäntapamuutoksiin, urheilussa ja kulttuurissa menestymiseen, työelämään kuin opiskeluunkin. Otetaanpa esimerkiksi Juokslahden Saunakylä. Voi sitä ihmettelyn ja vastahakoisten kommenttien määrää, kun kerrottiin, että Muuramen Saunakylä siirretään Juokslahdelle. Mitä sitä kannattaa ristikseen ottaa, tuskinpa ne saunat kestävät siirtomatkaakaan, sinne leviävät Saakosken suoralle. Mutta niinpä vain hankkeen sinnikkäät puuhahenkilöt ovat vieneet ideaansa pala palalta eteenpäin. Juokslahdelle rakentuu hiljalleen matkailukohde, jonka arvo ymmärretään paremmin kuntarajojen ulkopuolella. Onpa sivutuotteena tullut uimapaikkakin Päijänteen rannalle. Idean puuhahenkilöiden olisi ollut helppo nostaa vastustuksen keskellä kädet pystyyn ja tuumata, että jätetäänpä tämä toteuttamatta, mutta he olivat sinnikkäitä, eivätkä luovuttaneet. Samanlaista taisteluhenkeä kaivataan Jämsän päättäjiltä taloustilanteen kääntämiseksi. Jos on jo käännetty iskua varten toinenkin poski, aloittakaa uudelleen kääntämällä esiin se ensimmäinen. Jämsän nykytilanne on turkasen haastava, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö tulevaisuus voisi olla valoisampi. Nyt vaaditaan sinnikkyyttä ja sisua. Ja sitähän meillä jämsäläisillä taatusti on vaikka muillekin jaettavaksi.