Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Tiedätkö sinä, mitä matkavakuutus korvaa? Puolet suomalaisista ei tiedä

Suomalaiset tuntevat huonosti, mitä matkavakuutus korvaa. Asiaa on tutkinut vakuutusyhtiö If. Ifin tiedotteen mukaan suurin osa suomalaisista tietää, että matkavakuutus korvaa lääkäri- ja sairaanhoitokuluja matkalla sairastuessa. Puolet suomalaisista ei kuitenkaan tiedä esimerkiksi sitä, että vakuutus korvaa sairauden vuoksi peruuntuneen matkan. Tiedot käyvät ilmi Ifin tuoreesta kyselytutkimuksesta, jossa kuvattiin kymmenen vahinkotapausta, jotka kaikki matkavakuutus korvaa. Kahdeksaan tilanteista yli puolet ei joko osannut sanoa tai uskoi, ettei matkavakuutus korvaa niitä. Vain puolet suomalaisista tietää, että matkavakuutus korvaa käyttämättä jääneet lennot, ellei matkalle pääse sairastumisen vuoksi. Alle kolmannes arvioi matkavakuutuksen korvaavan matkan peruuttamisen matkakohteessa tapahtuneen terrori-iskun vuoksi. –Ifissä korvataan vuosittain yli 5 000 eri syistä peruuntunutta henkilöasiakkaiden matkaa, kommentoi matkavakuutuksista vastaava tuotepäällikkö Anne Uutela Ifistä. Korvausta menetetyistä matkapäivistä Vain joka neljäs tietää, että matkavakuutuksesta voi saada korvauksia menetetyistä matkapäivistä, jos joutuu matkalla sairaalaan. Vielä harvempi uskoo matkavakuutuksen korvaavan, jos matkalta joutuu lähtemään kotiin ennen aikojaan kotimaassa sairastuneen omaisen vuoksi. Keskimääräistä huonommin matkavakuutuksen korvaavuudesta ovat perillä alle 30-vuotiaat. He matkustavat myös muita useammin ilman matkavakuutusta.