Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Kela-kyytien takkuilu tuntuu jatkuvan – Toivottavasti Kela pitää vaatimuksistaan kiinni, "puheluihin vastattava keskimäärin 80 sekunnissa"

Eihän vuonna 2018 palvelu voi toimia näin heikosti. Näin kiteyttää Attendon Koskipuiston hoivakodin johtaja Mervi Lind viime aikojen kela-kyytien problematiikkaa. On kohtuutonta, että odotusajat ovat pitkiä, jopa useita tunteja, ja kyytejä jää jopa saamatta. Ei nykymaailmassa saa kyydin tilaaminen kestää kahtakymmentä minuuttia. Tilanteen on muututtava mahdollisimman pian. Ongelmalla on monia kerrannaisvaikutuksia. Esimerkiksi lääkäriaikoja jää käyttämättä ja hoivakodeissa henkilökunnan työaikaa kuluu entistä enemmän kela-kyytien järjestelemiseen. Se on pois hoivatyöstä, sillä yrityksissä ei taatusti ole nykypäivänä ylimääräisiä käsipareja. Kela on luvannut, että se seuraa tiiviisti sopimuskumppanien palvelutasoa ja käy jatkuvaa keskustelua palvelutuottajien kanssa. Tiistaina Kela tiedotti saaneensa selvitykset 17 alueelta korvaamiensa taksimatkojen jonotusajoista ja kuljetuksista. Tiedotteen mukaan ensimmäisen viikon ongelmat on ratkaistu ja palvelu toimii lähes ongelmitta koko maassa lukuun ottamatta kahta aluetta. Kela edellyttää, että asiakkaiden puheluihin pitää vastata keskimäärin 80 sekunnissa. Tarkastelujaksona tuossa ajassa on kuukausi. Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen vaati tiistaisessa tiedotteessa, että Kela edellyttää kansalaisten saavan yhdenvertaisesti hyvää palvelua koko maassa mahdollisimman pian. Toivottavasti tästä pidetään kiinni.