Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Isomäki ja From palaavat vuoden 1918 tapahtumiin – Yönäytös perjantaina Sähkökoskella

Yleisön kiittelemä Tapaus Isomäki-From 1918 nähdään uudestaan elokuussa Tampereen Teatterikesän yhteydessä tapahtuman Off-Tampere ohjelmistossa. Esityspaikkana on teatteri La Strada. Esityksiä järjestetään kaksi, tiistaina 7. elokuuta ja sunnuntaina 12. elokuuta. Ennen tätä vuoden 1918 tapahtumiin palataan Jämsän Kesäteatterilla Sähkökoskella perjantaina 3. elokuuta. Jämsässä näytös esitetään yönäytöksenä kello 22 alkaen. Tapaus Isomäki-From 1918 kertoo sisällissodan tapahtumista kahden henkilön opettaja Kaarlo Isomäen ja teloittaja Johannes Fromin eli Rummin Jussin kautta. Monologissa näyttelijänä on Reijo Ahonen ja näytelmän on käsikirjoittanut ja ohjannut Risto Hakola . Valoista ja äänestä vastaa Jon Pettersson . Ollessaan ensi kertaa esitettävänä, näytelmä keräsi Jämsässä ja Jyväskylässä vajaat 1200 katsojaa. –Kyllä on kyselty, jos tehtäisiin tämä vielä uudestaan. Syksyä ajatellen ei ole vielä päätetty mitään, Hakola kertoo. Edellisestä esityksestä on liki kolme kuukautta. Ahosella on kuitenkin teksti hyvin hallussa. –Olen pitänyt tekstiä yllä mielessäni mato-ongella, lenkillä ja milloin missäkin. Näyttelijänä vaadin itseltäni, että teksti on oltava täydellisesti hallussa, Ahonen toteaa. Tampereelle näytelmä viedään odottavin mielin. –Se on täysi arvoitus, kuinka käy. Vähän mennään kokeilemaan kepillä jäätä. Tampere voi olla hyvinkin otollinen sisällissota-aiheiselle näytelmälle, Hakola kertoo.